maanantai 31. lokakuuta 2011

Key lime pie

Pitihän tätäki klassista piirakkaa testata! Mietin seuraavalle SLY kierrokselle ohjeita, ja tapanani on testata ohjeet jos ohje ei ole tuttu. Tätä en olekkaan ennen testannut, ja hyvää tuli! Ohje tuli otettua noin neljästä eri reseptistä. Googlasin vain "key lime pie" ja suomenkieliset sivut.

Alkuperäiseen kaiketi käytetään mielummin kermaa koristeena, mutta tein itse marengin kun ohjeessa jää 4 valkuaista yli.

Pohja:
noin 180g digestiveä
noin 80g voita sulatettuna

Murusta keksit kaulimen avulla pieneksi silpuksi. Sekoita sulatettuun voihin ja kaada vuokaan.
Paista pohjaa uunissa alimmalla tasolla 150 asteessa noin 15 minuuttia. 

Taikina:
4 keltuaista
4-5 limen mehua
1 rkl limen kuorta
1 prk kondensoitua maitoa

Sekoita täyte tasaiseksi massaksi. 1 rkl limen kuorta on noin 4 limen raastettu kuori.
Kaada täyte paistuneen pohjan päälle ja laita uuniin noin 20 minuutiksi. Heiluta vuokaa, jos massa on hyytynyt on se kypäs.

Marenki:
4 valkuaista
0,5 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita sokeria vähän kerrallaan vaahtoon.

Tasota marenki piiraka päälle ja tee kuvioita. Paista sen aikaa uunissa, että se on nätin ruskea.
Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua. Vähän hailakkanakin maistui mahtavalle! En malta odottaa huomiseen, miltä se silloin maistuu!

Milloinhan sitä oppisi ottamaa kuvat muualla, kuin uunin päällä. Aina valottuu miten sattuu :) Noh, kokonaisuus jotenkin näkyy.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

SLY16 - Lokakuun paketti!

Tätä on odoteltu kuin kuuta nousevaa! Vihdoinkin ystäväkseni paljastui Pampula blogistaan. Kiitoksia ajatelluista paketeista tämän 3kk ajalta!
Kuva näimmä tarkenteli minne sattuu, mutta näkyyhän siitä mitä siellä on :)

- Piirakkaa varten herkkusieniä
- Kynttilä, näitä tarvitaa kohta paljon :)
- Pikkusia tryffelivuokia, aivan ihania! Nyt sain viimeisen kimmokkeen tehdä tryffeleitä jouluksi.
- Kaakaota
- Koko paketin alla (miksi en sitä kuvaan kaivanut?! ) aivan ihana reseptikansio, mite löysitkään juuri lempivärini liila lehtiön! Vanha lehtiö alkaa olemaan jo loppusuoralla, joten käyttöön menee pian :)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Sly17 - ystävän tervehdys saapunut!

Sain viestiä SLY17 ystävältäni! Kiitoksia siitä, ilolla odottelen ensimmäistä "kohtaamista" :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Ranskalainen juustokohokas

Ohje on poimittu 20.10. päivän Hesarin ruokaosiosta. "Ah, se on niin helppoa!" Sepä se, sitähän se on :) Kunhan vain pääsee sinuiksi kohokasprojektin kanssa. Tämä onnistu täydellisesti maultaan ja kohoamiseltaan. Tietenkin esteettiset asiat vähän kosahti, mutta ei ne oo niin oleellisia kun kiire oli tehdä naposteltavaa, ettei mene lätkät sivusuun.

Taikina:
30 g voita
50 g vehnäjauhoja
2 1/2 dl maitoa
5 munaa
100 g gruyére juustoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

Vuoan voiteluun:
Voita 
Jauhoja

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot. Anna jauhojen kypsentyä hetki. Ota kattila hetkeksi liedeltä, jotta jauhojen kiehuminen loppuu. kaada sitten kattilaan maito. Anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes kastike on paksua. (Mulla se oli ihan tasanen massa jota vispilällä nostamalla nousi kiposta ylös. aikaa kului noin 2-4 minuuttia) Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Jätä odottamaan.

Voitele suorareunainen vuoka tai kohokasvuoka ja jauhota se kevyesti.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset yksitellen hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen. Lisää myös juustoraaste. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä valkuaisvaahto kohokasmassaan nuolijalla käännellen. (Lisää ensiksi ruokalusikallinen vaahtoa massaan ja vatkaa se rivakasti kastikkeeseen, sitten loput massaa käännellen.) Kaada kohokasmassa vuokaan ja paista 190 asteessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Älä avaa uuniluukkua kesken paiston! (Oma kuppi oli noin 15 cm halkasijaltaan.)

Kohokas sopii pääruoaksi hyvin, lisukkeeksi vain sitten salaattia :) Kohokkaan voi  myös jakaa annoskuppeihin, silloin vain vähemmän aikaa uunissa.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Kardemumma-pistaasipähkinä kakku

Tämän kakun reseptin löysin uudesta Leivotaan -lehdestä. Lehdessä oli paljon hyviä reseptejä ja tämä oli sitten ensimmäinen minkä testasin :)

Kakku
150 g suolaamattomia, kuorittuja pistaasipähkinöitä
1/2 tl kardemumman sydämiä
150g suolatonta voita
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
3 kananmunaa
1 1/4 dl luonnonjugurttia

Limetäyte:
1 1/4 dl sokeria
1 dl vettä
1 lime

Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Voitele ja jauhota 22cm vuoka. Murskaa kardemumman sydämet ja pistaasipähkinät palasiksi. Sekoita voi, vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja kardemumma-pistaasipähkinämuru murutaikinaksi. Sekoita joukkoon munat ja jugurtti. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 45 minuuttia.

Sulata sokeri veteen paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita kokoajan. Kun sokeri on sulannut keitä seos kasaan. Itselläni meni noin 20 minuuttia. Raasta limen kuori ja purista mehu joukkoon. Keitä vielä noin 5 minuuttia. Sihvilöi kuoren palaset pois ja anna sokeriliemen jäähtyä.

Tee coctail tikulla reikiä kakkuun ja kaada sokeriliemi kakun sisään.

Kardemumman sydämiä oli hankala löytää. Löysin Stockmannilta kokonaisia kardemummia ja kaivoin niiden sisältä sydämet käyttöön. Laitoin tähän aivan liian vähän, koska kardemumma ei maistu yhtään. Pistaasipähkinät ostin Punnitse&Säästä -kaupasta. 5 euroa meni 150g määrään.

Persikkakakku

Tämä on tehty ananaskeikauskakun innoituksesta ja kun uusimmassa Leivotaan -lehdessä oli persikkakakku. Siinä vain oli tehty gluteeniton, johon en itse nyt lähtenyt.

20 cm vuoan pohjalle:
0,5 dl fariinisokeria
1 rkl mantelirouhetta
purkki persikkaa

Voitele vuoka voilla ja jauhota reunat. Ripottele vuoan pohjalle fariinisokeri ja mantelirouhe. Asettele yhden persikkapurkin puolikkaat  pohjalle.

Taikina:
150 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasoleria
5 rkl persikkamehua

Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna yksitellen ja vatkaa jokaisen lisäyksen jälkeen tasaiseksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri yhteen. Kaada jauhoseosta vuorotellen ananasmehun kanssa voi-sokeri vaahtoon. kaada taikina vuokaan ananaksien päälle.

Paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia.
Tästä ei aivan keikauskakku tullut, kun unohdin kääntää kakun ennen palasen leikkaamista :D Noh, semmosta se on. Ei se makua ainakaan huonontanut. Myöskin pohja jäi aavistuksen raa'aksi, mutta kyse oli lähinnä minuutin parin lisäajasta uuniin. Se ei tässä tapauksessa edes haitannut. Toi vielä lisää mehevyyttä. Muutenkin oli hankala osua taikinakohtaan, kun persikat oli niin leveellään :)

maanantai 10. lokakuuta 2011

Creme bruleet meni munille...

Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä Creme Bruleeta ja empä olisi uskonut ennenkun näen, että saan senkin ryssittyä. Meni uuni vahinogossa yli 200 asteeseen, joten ne muuttui kokkeliksi...Noh, koira tykkäsi! Ensi kerralla uusiksi ja ajatuksen kanssa se uunin lämpö...