sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Appelsiini-Suklaakakku

Parantelin Maku-lehden kilpailuun tekemääni kakkua ja tästä tuli lähes täydellinen. Taisin tehdä näteimmän kakkuni ever. Tai siis, ulkomuodoltaan nättejä on, mutta nyt oli ensimmäisen kerran niin tasainen kakku kaikin puolin. Kerrokset oli tasaisia, tosin täyttettä tuli alempaan liian vähän. Ensi kerralla punnitsen, kun silmämääräinen ei oikein onnistunut...

Pohja: (20 cm vuokaan)
120 g tummaa suklaata
120 g voita
ripaus suolaa
42 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
5 keltuaista
5 valkuaista
182 g sokeria
120 g jauhoja

Sulata suklaa ja jätä jäähtymään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri, vaniljasokeri, suola ja suklaa vaahdoksi. Sekoita keltuaiset yksitellen joukkoon, vatkaa jokaisen keltuaisen välillä hyvin. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi, ei marengiksi asti. Yhdistä suklaa vaahto valkuaisvaahtoon nostellen. Sihtaa jauhot joukkoon ja sekoita tasaiseksi, vältä vatkaamista. Kaada taikina vuokaan, jonka reunoja on korotettu leivinpaperilla. Kaavi taikinaa keskeltä pois reunoille, niin että keskelle jää syvänne. Paista 180 asteessa noin 45 minuuttia, riippuen uunista. Tarkasta kypsyyttä välillä. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa. Kumoa sen jälkeen se ritilälle jäähtymään.

Suklaakakkupohja on hyvä antaa vetäytyä yö jääkaapissa, sitä on helpompi siten leikata.

Appelsiinimousse:
200 g appelsiinituorejuustoa
2 dl appelsiinijugurttia
2 dl kermaa
appelsiinin kuorta
5 liivatetta
tomusokeria
appelsiinimehua
cointreauta

Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa jugurtti ja tuorejuusto yhteen. Raasta appelsiininkuori joukkoon. Vatkaa erillisessä kupissa kerma vaahdoksi. Sulata liivatteet kattilassa pienessä tilkassa appelsiinimehua ja cointreauta. Kaada nauhana tuorejuuston sekaan. Nostele kermat appelsiini-tuorejuustoseokseen. Mausta sokerilla tai lisää tarvittaessa appelsiinin kuorta. Nosta jäähtymään jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Sokerikreemi:
150 g voita
3 dl tomusokeria
appelsiinimehua

Sekoita huoneenlämpöistä voita sähkövatkaimella notkeasi. Sekoita joukkoon tomusokeri ja appelsiinimehua.
Kuorrute:
Satin ice dark chocolate


Koristele kakku! Minun kakkuni perhoset olivat valkosuklaamassasta. Vähän testailin, mutta ei aivan onnistunut. Taikina oli helppo muotoilla, mutta ei tahtonut kuivahtaa näin nopeassa ajassa.



perjantai 25. toukokuuta 2012

Maku-lehden Täytekakkukilpailun finaali äänestys on alkanut!

Osallistuin appelsiini-suklaakakulla Maku-lehden täytekakkukilpailuun. Minun kakkuni valittiin viiden finalistin joukkoon ja nyt on alkanut finaali äänestys. Voittaja saa 100 euron ravintola lahjakortin!

Finaaliin päässeet pääsevät 16.6. Taste of Helsinki tapahtumaan koristelemaan kakut yleisön edessä! Tervetuloa moikkaamaan!

http://www.maku.fi/kakkukilpailu
Oma kakkuni on toinen.

torstai 24. toukokuuta 2012

Kiivi-mansikka täytekakkua

Pyydettiin kesäloman alun ja synttäreiden kunniaksi kahta kiivi-mansikka täytekakkua kermapursotuksin. Nyt urhoollisesti lupaan, että ostan kunnon pursotusvälineet, ettei aina tarvitse pursottaa tähtityllalla suoraa viivaa...

Omien töiden takia oli vähän tiukassa kakkujen tekeminen, mutta onnistui mukavasti. Kiille meni vähän sinne päin, kun en oikein ymmärtänyt miten se oikein pitäisi laittaa kakun päälle. En tahtonut isoa "jelly" massaa, vaan vähän sutia sinne tänne...

Kakkupohjat:
5 L-munan pohja (22cm vuoka)
5 M-munan pohja (20 cm vuoka)

Toiseen tuli kahteen kerrokseen täytettä, olisi melkeen kolmeenkin mennyt. Piti pohjia vähän "höylätä" että kakkua on kivempi syödä. Toiseen vain yhteen väliin, kun en voinut koko massaa kaataa vuokaan, kun oletin, että se nousee liiaksi. Eikä se sitten tietenkään kohonnutkaan yli vuoasta...

Nopsasti kertaus miten minä teen kakkupohjat:
Munien paino grammoina x 0,70 = Sokerin ja jauhojen grammamäärä. Laitan noin 1/4 osan perunajauhoja jauhoista, riippuen vähän tuulen suunnasta :)

Huomasin, että en ole tainut oikein koskaan ennen näitä kakkuja vatkata muna-sokeri vaahtoa tarpeeksi. Laitoin tällä kertaa pohjan vatkautumaan yleiskoneeseen ja sain muna-sokerivaahdon niin kovaksi, ettei siinä tasottunut "laineet" pois. Hetken jo mietin, olenko kuullut joskus ylivatkatusta muna-sokeri pohjasta...

Jauhot sihtaan muna-sokerivaahtoon muutamassa osassa ja käsivatkaimella (ei sähkönen!) hellästi sekoitan. Kaadan vuokaan, jossa on pohjalla pingotettu leivinpaperi ja reunoilla vuokasprayn avulla kiinni oleva leivinpaperireuna. Paistan pohjaa 175 asteessa (uuni kyllä laskee lämmön noin 160 asteeseen loppua myöden...) aluksi 35 minuuttia, ja sen jälkeen tarkistan kypsyyttä noin 5 minuutin välein.

Mansikkarahkamousse
(2x kakkuun 3:een väliin) 
 
6 dl vispikermaa
400 g mansikkasosetta
2 prk Valion valkoista rahkaa
tomusokeria maun mukaan
4 liivatetta
tilkka vettä

Tuoreita mansikoita pilkottuna

Kostutus:
hedelmämehua

Liota liivatteet. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kupissa rahka ja mansikkasose sekaisin. Kaada liotetut ja puristetut liivatteet kattilaan pienen vesitilkan kanssa. Kuumenna kunnes liivatteet on nesteenä. Kaada nauhana mansikka-rahka seokseen. Nostele kerma mukaan ja nosta jääkaappiin vetäytymään vähintään 30 minuutiksi.

Kun täytät kakkuja, täytä ne irtopohjauvokaan tai reunuskalvon avulla, ettei täyte valu kakun välistä pois ja saat kakun korkeammaksi. Moussen päälle laitoin vielä pilkottua mansikkaa. Laita kakku jäähtymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, ennen koristelua.

Koristelut:
5 dl Flora vispiä
kiiviä
mansikoita
(Kiillettä)

Pilko mansikat viipaleiksi ja kiivit ympyränmuotoisiksi muotin avulla. Kokoa koristeet reunoista aloittaen. Jos kakku on vielä reunuskalvossa, laita mansikan viipaleet vähän pystyyn, ne laskeutuvat sitten kun otat reunuskalvon pois. Laita toiseen kierrokseen kiivejä, sitten mansikoita ja vielä kiivejä, jos mahtuu. Valmista kiille ja sivele sitä hedelmien päälle.

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Niin, että jää huippuja vatkaimesta, kun nostat sitä kermasta ylöspäin. Levitä veitsellä tarttumapinta kakun reunaan ja pursota tyllalla haluamiasi kuvioita. Itse käytin isoa tähtityllaa.
Kimppakuva kakuista uuden ihkun kaitaliinan kanssa :)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Angry Birds muffinssit

Nyt kuvaa vähän isommasta Angry Birds laumasta. Muffinssit menivät Joonan 7v synttäreille. Oltiin edellisenä iltana katsomassa Suomi - Venäjä matsia, ja sieltä saatiin vielä vinkit Hockey Birdin tekemiseen.

Isot ovat kinuskimuffinsseja (korjasin myös ohjeesta pienen mokan, jauhoja oli tupla määrä ohjeessa...) ja pienet vaniljamuffinsseja tuttifrutti ja Fazerin sininen -täytteellä. Tipujen posket vähän jo "hikoilee" kun en laittanut suurempaa eristettä väliin. 






keskiviikko 16. toukokuuta 2012

SLY19 - Toukokuu

Paketti saapui eilen ja iso paketti olikin! Kiitos sly ystäväni :)

Paketista löytyi mm:
- Marianne rouhetta ( Josko näistä tulisi mini angry birds muffinssien täyte...)
- Vaniljakremeä (Mahtava tuote! kuluu myös aikamoisen paljon...)
- valkosuklaa-nougat moussea (Tätä laitan kakun väliin tms. viikonloppuna)
- Hattaraa ( Mies oli jo paketissa kiinni, hyvä kun kuvan sain :) )
- Kakkukiillettä (En ole tähän tuotteeseen tutustunutkaan, pitänee testata)
- Konvehtivuokia (Konvehteja pitäisi todentotta taas tehdä!)
- Kakku papereita (Juuri olin tilaamassa valkoisia, eipä tarvitsekkaan nyt!)
- Leivonta hattuja (Hyvä olisi opetella käyttämään, kun hiuksia saa aina poimia tuotoksista...)
- Resepti pieniin alkupaloihin ja mahtavaan ideaan, miten toteuttaa voileipäkakku pienemmässä mittakaavassa. Pitänee pistää testauslistalle :)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Angry Birds muffinsseja

Testailin viikonloppua varten Angry Birds muffinssien tekoa. Aikamoinen projekti tiedossa, kun kuuden angry birds muffinssin tekemiseen meni about tunti...

Pohjana on kinuskimuffinssit ja tein väliin sokerikreemin eristämään ja tasoittamaan pintaa.


maanantai 14. toukokuuta 2012

Mango-valkosuklaajuustokakku

Saimme kunnian auttaa Valiota uusien tuorejuustojen kanssa että he saavat muutamat hyvät reseptit heidän omaan reseptipankkiin! Tässä minun versioni Mango-tuorejuustosta

Pohja:
125 g Digestive-keksejä
50 g Valkosuklaata
80 g Valio voi suolaamaton
Kakku:
1/2 dl omena-mehua
5 kpl liivatelehteä
150 g valkosuklaata
2 kpl munaa
200 g Valio mango tuorejuustoa
1 1/4 dl Sokeria
2 dl Valio kuohukerma laktoositon
1 dl mango sosetta
Koristeet:
50 g Valkosuklaata
3 kpl ananaskirsikoita
Pohja:
Murusta keksit ja valkosuklaa tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon sulannut voi. Tasoita pohja 22 cm leveään irtopohjavuokaan, jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi.

Kakku:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Anna jäähytä hetken aikaa. Yhdistä tuorejuusto, keltuaiset ja sokeri ja vatkaa tasaiseksi massaksi, niin että sokeri on sulannut joukkoon. Kaada kattilaan omenamehu ja laita lämpenemään liedelle. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne mehuun. Anna hetken jäähtyä ja valuta nauhana tuorejuusto-keltuaisseokseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Nostele ensiksi kerma tuorejuusto-keltuaisseokseen. Sen jälkeen valkuaiset. Kaada seoksesta puolet vuokaan ja levitä mangososetta väliin. Sekoita lusikalla tasaiseksi. Kaada loput seoksesta vuokaan ja peitä kelmulla. Anna vetäytyä vähintään 2-4h jääkaapissa, mieluusti aamuun.

Koristeet
Sulata valkosuklaata ja kaada lusikallinen suklaata leivinpaperille. Vedä lusikalla ylöspäin niin valkosuklaa leviää "lehdeksi". Laita suklaalehdet hetkeksi pakastimeen, jotta ne jähmettyy. Paina lehdet kakunpinnalle. Avaa ananaskirsikoiden lehtiä leveämmäksi ja paina ne kakun pintaan.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tomaatti-Mozzarella piirakka

Perjantai illaksi piti keksiä jotain ruokaisaa iltapalaa, kun saimme vieraita keski-Suomesta. Piirakka ohjeen lainasin Kinuskikissalta, joka oli sen Anna-lehdestä joskus bongannut. Mahtava resepti. Tätä reseptiä tulen varmasti käyttämään useammin! Muutoksia tein pienesti, mutta idea on kyllä sama!


Pohja:
Piirakkapohja 24cm vuoalle.
Joko oma tai pakaste

Täyte:
1 ½ dl juusto-raastetta
6-8 luumutomaattia
250-300 g mozzarellaa
suolaa
mustapippuria

Basilikaöljy:
½ dl oliiviöljyä
½ ruukkua basilikaa
suolaa
mustapippuria

Koristelu:
basilikaa
rucolaa


Voitele piirasvuoka (halkaisija 24-26 cm). Painele piirakkataikina vuokaan. Jos uuni on "normaali" esipaista pohjaa 200-asteessa 10 minuuttia. Jos kaasu-uuni (niinkun minulla) ei esipaistamista tarvita.

Ripottele juustoraastetta pohjalle. Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Lado viipaleet vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista 225 asteessa 20-30 min.

Sekoita oliiviöljy jabasilikanlehdet  sauva/tehosekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ripottele basilikaöljyä piirakan päälle ennen tarjoilua. Koristele piirakka basilikan- ja rucolanlehdillä.

Äitienpäivä brunssi

Vietimme aamusella äitienpäivää muutaman äidin voimin. Äiteinä edusti mieheni äiti ja isäni naisystävä. Tein aamiaisbrunssin jota sitten kimpassa nauttittiin jälkkäreiden ja pannukahvin kanssa.
 Brunssi sisälsi mm:
- Kroisantteja, chibatta leipää ja ruisleipä
- Juustoa, kinkkuja, kurkkua, salaattia
- Tomaatti-mozzarella salaattia
- Keitettyjä kananmunia
- Parmankinkkua
- Tuorejuustoja
- Hedelmiä
- Tuoremehuja
- Pannukahvia
- Itsetehtyjä vilhelmiina ja mansikkamurokeksejä
- Kinuskipannacottaa mustikkakeitolla
- Mango-valkosuklaatuorejuustokakkua

Mustikka pannacotta mustikkakeitolla. Ei tullut nätimpää kuvaa, joten en siitä omaa postaustakaan tee :) Maukasta oli!
Brunssin kruunasin mango-valkosuklaajuustokakku. Siitä teen vielä oman postauksen jossain välissä :)

perjantai 4. toukokuuta 2012

An apple a day keeps Windows away!

Toukokuun Leivontafoorumin aiheena oli sateenkaaren värit kakussa tai muffinssissa. Minun idea tähän oli selkeä! Minulla on vahvat muistot sateenkaaresta Applen tuotteista, ennen muinoin heillä oli logossa sateenkaaren värit. Valitettavasti liilaa väriä joutuu vähän "kuvittelemaan" kun oli niin tummia viinirypäleitä kaupassa. Harmi, että kaupoissa ei vielä ole hyviä ja edes kohtuuhintaisia hedelmiä / marjoja. Tuli aika tyyris kakku.

Leipomukseni oli äänestyksessä jaetulla sijalla! Palkintona tuli Valiolta pöytäliina!



Kakkupohja:
25x27 cm reunusvuoka

6 munaa
220 g sokeria
150 g vehnäjauhoja
70 g perunajauhoja

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita nostellen jauhot joukkoon. Kaada rasvattuun reunusvuokaan ja paista 40 minuuttia 170 asteisessa uunissa. Tarkista kypsyyttä tikulla välillä.

Jätä kakku jäähtymään hetkeksi vuokaan. Kun jäähtynyt, nosta reunus pois ja nosta pohja ritilälle jäähtymän.

Applen logon otin googlen kuvahaulla, suurensin logon 22x22 cm kokoiseksi. Leikkasin irti ja käytin sitä sapluunana. Leikkaa kakkupohja sapluunan mukaisesti omenan muotoon. Halkaise vielä kahtia. Kostuta pohjat hedelmämehulla.

Kostutus:
1 dl hedelmämehua

Täyte / kuorrute:
4 dl kermaa
250 g Valion valkoista rahkaa
2 rkl sokeria (tai maun mukaan)
1 tl vaniljasokeria (tai maun mukaan)

Sateenkaaren väreiksi:
Punainen = Mansikka, Vadelma
Vihreä = Kiiwi, Viinirypäle
Oranssi = Persikka, appelsiini
Keltainen = Ananas (Banaani)
Sininen = Mustikka
Liila = Tumma viinirypäle

Leikkaa hedelmät ja marjat sopiviksi paloiksi.

Levitä kostutetulle pohjalle kerma-rahkaa kerros. Asettele oman maun mukaan hedelmiä ja marjoja pohjalle. Itse levitin täytettä samassa hengessä, mitä koko kakkuun:


Levitä vielä kerma-rahkaa hedelmien/marjojen päälle pieni kerros. Nosta kansi päälle, kostuta ja tasoita koko kakku kermalla. Levitä pinnalle hedelmät/marjat värien mukaan aloittaen vihreestä, keltaisen ja oranssin kautta punaisen ja liilan lopusta siniseen.
Kuvaa vielä palasesta:

tiistai 1. toukokuuta 2012

Banaanijuustokakku

Vappupöytään piti tehdä muutakin kun munkkeja. Resepti on leivonnaisia herkkusuille -kirjasta, pienin muutoksin. Banaani on hyvän makuista ja ollut ajatuksissa testata juustokakkua siitä. Ikävä puoli banaanissa on, että se tummuu. Onneksi tummuminen peittyi aika hyvin muihin aineksiin.


Täyte:
6 liivatetta
200g banaania
0,7 dl appelsiinimehua
300 g tuorejuustoa
110 g sokeria
3 munankeltuaista
2,5 dl kuohukermaa

pohja:
200 g kaurakeksejä
100 g voita

Pingota leivinpaperi noin 22 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuokaan. Laita liivatteet kylmään veteen likomaan.

Paloittele keksit muruksi, sekoita voisula joukkoon. Painele taikina vuoan pohjalle tasaiseksi ja laita jääkaappiin viilentymään.

Survo banaanit kattilassa soseeksi ja lisää appelsiinimehu joukkoon. Kuumenna keskilämmöllä, kunnes kiehahtavat. Nosta kattila sivuun ja anna viilentyä.

Mittaa tuorejuusto, sokeri ja keltuaiset sekaisin tasaiseksi massaksi. Vatkaa kerma suht kovaksi vaahdoksi. Yhdistä aineet keskenään nostellen.

Liota liivatteet lämpimään banaaniseokseen. Sekoita banaaniseokseen vähän tuorejuusto-kermaseosta jotta lämpötila tasaantuu. Sekoita sitten seokset yhteen ja kaada vuokaan hyytymään. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia. Koristele oman maun mukaan.

Vappu munkkeja

Elämäni ensimmäiset vappumunkit tuli tehtyä. Maistuhan ne mitä parhaimmalle oman siman kanssa. Resepti on Maku-lehdestä.


Munkkitaikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 munaa
13-14 dl vehnäjauhoja
1 dl voisulaa

Paistamiseen:
1,5 l rypsiöljyä

Täyte:
Maitoa
Vaniljakremejauheta

Päälle:
Sokeria

Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Sekoita joukkoon sokeri, kardemuma, suola, munat ja vajaa puolet jauhoista. Alusta taikinaan rasva ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa kunne se irtoaa kädestä ja kulhon reunoista. Kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaisesti noin 30 minuuttia.

Vaivaa taikina jauhoitetulla pöydällä tasaiseksi. Leivo taikinasta munkkeja pyörittämällä, rinkuloina tai ottamalla piparimuotilla eri muotoisia munkkeja.

Kuumenna öljy 170-180 asteeseen. Pudota 2-3 munkkia kerralla öljyyn ja paista 1-2 minuuttia per puoli. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle jäähtymään. Täytä vaniljakremellä ja sokeroi.