Tunnisteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kohokkaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kohokkaat. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. helmikuuta 2012

Banoffee kohokas

Ostin Confetista banoffee hilloa ja pyörittelin mielessä mitä kaikkea hienoa sen avulla voisikaan tehdä. Eksyinkin aasinsiltana One hungry Cheffin blogiin. Banoffee kohokas! Oivoi, rakastuin hetinmiten moiseen ideaan ja pikaisesti se piti toteuttaakkin!
 Mukaan kuvaan pääsi mun uusi hieno reseptikirja. Oli aivan liian söpö. Taulu kuvastaa hyvin tämän illan tilannetta, kun pihvejä paisteltiin...

Ohje on tämä tuttu...mutta pienin muutoksin. Tiputin sokerin määrän 0,4 dl ja marenkiin vain ruokalusikallisen verran, koska täyte on sen verta makeeta.

Täytehän meni näin:
35 g voita
75 g sokeria
150 g banaania
1 tl sitruunamehua

Sulata sokeri kattilassa niin että se on juuri muuttumassa ruskeaksi. Kaada paloiteltu voi joukkoon ja sekoita tasaiseksi (jätä ne puu ja muovilusikat pois tästä riennosta...) Laita banaanit joukkoon ja keitä niitä noin minuutin. Kaada seos astiaan ja soseuta. Anna jäähtyä huoneen lämpöön ja yhdistä se creme patissiereen.

Hauskan hienouden sain aikaseksi kun laitoin kohokkaat uuniin. Koskaan ennen ei ole kohonnut kohokkaat pois vuoastaan! Eli taikina ei oikeastaan itsessään kohonnut  vaan se nousi vuoasta ylöspäin. Mikähän tämän aiheutti? Ideoita?
Päälle kuuluisi kaataa kondensoidusta maidosta tehtyä kinuskia, mutta itse sain sen kuohahtelemaan mikrossa sen verta monesti, että kaadoin koko satsin viemäriin. (onneksi kaupoissa on nykyään 90g pikkupurkkeja tätä herkkua!) Makuhan oli mitä parhain, mutta 20 minuutin jälkeenkään nämä ei ollut kypsiä...taitaapi olla kaasu hellan ominaispiirteitä. Ensikerralla uudella innolla ja  pidemmällä paistoajalla.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Banaani-suklaa kohokas part II

Aattona tehtiin jälkkäriksi kohokasta. Kuppeja jouduttiin etsimään muutamat tavaratalot. Jotenkin aina silloin tekee mieli tehdä kohokasta, kun ei ole omia kuppeja mukana...

Resepti on tuttu ja turvallinen: banaani-suklaa kohokas
Kohokas jäi taas aavistuksen raa'aksi keskeltä. Hankalaa saada hyväksi, kun orjallisesti kelloakaan ei voi katsoa ja uunikin oli tuntemattomampi.

torstai 20. lokakuuta 2011

Ranskalainen juustokohokas

Ohje on poimittu 20.10. päivän Hesarin ruokaosiosta. "Ah, se on niin helppoa!" Sepä se, sitähän se on :) Kunhan vain pääsee sinuiksi kohokasprojektin kanssa. Tämä onnistu täydellisesti maultaan ja kohoamiseltaan. Tietenkin esteettiset asiat vähän kosahti, mutta ei ne oo niin oleellisia kun kiire oli tehdä naposteltavaa, ettei mene lätkät sivusuun.

Taikina:
30 g voita
50 g vehnäjauhoja
2 1/2 dl maitoa
5 munaa
100 g gruyére juustoa
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
ripaus muskottipähkinää

Vuoan voiteluun:
Voita 
Jauhoja

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot. Anna jauhojen kypsentyä hetki. Ota kattila hetkeksi liedeltä, jotta jauhojen kiehuminen loppuu. kaada sitten kattilaan maito. Anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes kastike on paksua. (Mulla se oli ihan tasanen massa jota vispilällä nostamalla nousi kiposta ylös. aikaa kului noin 2-4 minuuttia) Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Jätä odottamaan.

Voitele suorareunainen vuoka tai kohokasvuoka ja jauhota se kevyesti.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset yksitellen hieman jäähtyneeseen kastikkeeseen. Lisää myös juustoraaste. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä valkuaisvaahto kohokasmassaan nuolijalla käännellen. (Lisää ensiksi ruokalusikallinen vaahtoa massaan ja vatkaa se rivakasti kastikkeeseen, sitten loput massaa käännellen.) Kaada kohokasmassa vuokaan ja paista 190 asteessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Älä avaa uuniluukkua kesken paiston! (Oma kuppi oli noin 15 cm halkasijaltaan.)

Kohokas sopii pääruoaksi hyvin, lisukkeeksi vain sitten salaattia :) Kohokkaan voi  myös jakaa annoskuppeihin, silloin vain vähemmän aikaa uunissa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Banaani-suklaa kohokas

Viikonloppuna tuli leivottua ihan useasti, ja tämä sitten kruunasi sunnuntain ruokailun. Onnistu täydellisesti! Nyt oli kypsä koko matkalta ja maku mitä parhain. Kupit olivat vähän pienemmät kun banaani-passionissa. Löysin kohokkaiden tekemiseen aivan mahtavan paksupohjaisen kattilan mummun keittiöstä. Sääli etten kauhealla googlettelulla löytänyt semmoista mistään. Oma olisi kiva! Kattila oli ilman vartta, koska astia ei itsessään kuumentunut. Pohja oli paksu joten sillä oli helppo sulattaa suklaat ja lämmittää kerma.



Créme patissiére -seos
1,5 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
0,25 dl vehnäjauhoja
1 rkl maissitärkkelystä
3 isoa munankeltuaista
0,5 dl sokeria

Täyte:
1 dl taloussuklaa raetta
1 banaani (noin 100g)
20g sulatettua voita voitelemiseen
0,5 dl sokeria
2 isoa munanvalkuaista

Sihvilöi jauhot ja tärkkelys samaan astiaan. Sekoita keltuaiset ja sokeri isossa kulhossa. Vatkaa keltuaissokerivaahtoa hetken aikaa käsin, niin että ovat varmasti sekaisin ja väri on kullankeltaista. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi, väri muuttuu vähän vaaleamman keltaiseksi. Kuumenna créme partissiére -seosta varten maito ja kerma kattilassa lähes kiehuvaksi. Lisää loraus (noin 2-3rkl) maito-kerma seosta muna-jauho vaahtoon. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa loput maito-kerma seoksesta hiljalleen mukaan. Kaada seos kattilaan ja vatkaa edelleen matalalla lämmöllä, noin 3-5 minuuttia, kunnes seos on paksua ja tasaista. Kaada seos kulhoon, peitä ja anna jäähtyä huoneenlämpötilaan. Sekoita aika ajoin, ettei seoksen pintaan muodostu kuorta.
Laita créme patissiére -seokseen banaanisose ja suklaarouhe.

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Jos sinulla on vanhempi hella, kuumenna uuni 200 asteeseen ja laske se kohokkaiden uuniin laiton jälkeen 190 asteeseen. Voitele 4-6 syvää annosvuokaa paksulla kerroksella voisulaa. Sirottele sisäpuolelle hienoa sokeria. Hyvä tapa on kaataa voideltuun kulhoon noin 0,5 dl sokeria ja pyöritellä sitä kulhossa. Kun kulho on sokeroitu, kaataa ylijäävä osuus seuraavaan kulhoon.

Kun créme patissiére -seos on huoneen lämpöistä on aika vatkata valkuaiset. Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeria useassa pienessä erässä. Vatkaa (nimenomaan riuskin ottein vatkataan seokseen) kolmannes marengista créme patissiére -seokseen ja kääntele sitten hyvin varovasti loput mukaan isolla kauhalla.

Jaa kohokas seosta annosvuokiin noin 2/3 osa. Taputtele kuppia pöytään vasten, jotta seos tasoittuu kupissa. Täytä kuppi täyteen ja tasoita veitsellä. Ota ylimenevä osa kohokas seosta pois. Vedä peukalolla reunaa pitkin ura kohokkaaseen, jotta se kohoaa paremmin.
Aseta annosvuoat uunipellille ja paista 10-20 minuuttia, kunnes kohokkaat alkavat pullistua ja muuttuvat päältä kullanruskeiksi. Paistoaika riippuu kuppien koosta.

torstai 22. syyskuuta 2011

Appelsiini-suklaa kohokas karpisti

Testailtiin vähän tehdä karppiherkkuja ja löysin tämän reseptin karppaus.infosta. Vähän lisäilin sokeria, kun en viitsinyt ostella makeutusaineita.

Karpimman tästä saa jättämällä sokerin pois ja korvaamalla sen makeutusaineella. Kupitkin voi myös vain voidella hyvin. Ei tarvitse sokeria. Mä vähän pelkäsin tumman suklaan makua, joten sen takia laitoin enemmän sokeria. Lopputulos oli hyvä ja appelsiinikin "leikkasi" tumman suklaan makua tasaisemmaksi.


2 Ikea-kupin kokoinen annos. 

2 rkl kermaa
puolikkaan appelsiinin puristettu  mehu ja raastettu kuori
125 g tummaa suklaata (vähintään 50%. Käytin itse Brumbergin suklaata)
2 keltuaista
2 valkuaista
sokeria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele ja sokeroi kohokasvuoat. Kiehauta mehu, kerma ja kuoret kattilassa. Laita jälkilämpöön sulamaan suklaa. Sekoita keltuaiset yksitellen sulanneeseen suklaaseen. Vatkaa valkuaiset ja ripaus sokeria marengiksi. Yhdistä aineet ja kääntele marenki suklaaseen varovasti. Täytä kohokaskupit ja siisti kupin reuna, jotta kohoaminen tapahtuu nätisti. Laita uuniin noin 20-25 minuutiksi.

torstai 1. syyskuuta 2011

Passionhedelmä-banaani kohokas

Tämä oli Leivontafoorumin elokuun haasteen jaetulle ensimmäiselle sijalle tullut leipomus! Idean sain ihan heti, kun kilpailu alkoi. Tiesin että tahdon tehdä kohokkaan. Kohokasreseptin etsiminenkin oli aika iso projekti. Kuitenkin tämä resepti on Gordon Ramseyn Sunnutai ruokaa (tms) -kirjasta. Vähensin vain sokerin määrää ja passionhedelmän määrää isommaksi. Aluksi kokeilin tarkalleen samalla ohjeella, mutta se oli aivan liian makeaa.  Kolme viikkoa sitä tulikin harjoiteltua ennenkuin sain tarpeeksi kohonneen ja nätin! Ei ollut todellakaan niin helppoa kun itse taikinan tekeminen :) Tässäkin on vielä pieniä ongelmakohtia, jotka varmaan ovat poistuneet seuraavan viiden kohokkaan aikana...

Ongelmia toi myös kohokaskupit. Valetelematta varmaan 10 kaupassa juosseena ja kolmisen tuntia googelttaneena löysinkin sitten Ikeasta (niin, miksi en ymmärtänyt sieltä ensimmäisenä etsiä....) Nämäkin ovat ehkä pikkasen liian isot, ehkä ne täydelliset vielä löytyvät!



Créme patissiére -seos
1,5 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
0,25 dl vehnäjauhoja
1 rkl maissitärkkelystä
3 isoa munankeltuaista
0,6 dl sokeria

Täyte:
4 kypsää passionhedelmää
1 banaani (noin 100g)
sitruunamehua
20g sulatettua voita voitelemiseen
0,6 dl sokeria
2 isoa munanvalkuaista

tomusokeria koristeluun

Sihvilöi jauhot ja tärkkelys samaan astiaan. Sekoita keltuaiset ja sokeri isossa kulhossa. Vatkaa keltuaissokerivaahtoa hetken aikaa käsin, niin että ovat varmasti sekaisin ja väri on kullankeltaista. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita tasaiseksi, väri muuttuu vähän vaaleamman keltaiseksi. Kuumenna créme partissiére -seosta varten maito ja kerma kattilassa lähes kiehuvaksi. Lisää loraus (noin 2-3rkl) maito-kerma seosta muna-jauho vaahtoon. Vatkaa tasaiseksi. Vatkaa loput maito-kerma seoksesta hiljalleen mukaan. Kaada seos kattilaan ja vatkaa edelleen matalalla lämmöllä, noin 3-5 minuuttia, kunnes seos on paksua ja tasaista. Kaada seos kulhoon, peitä ja anna jäähtyä huoneenlämpötilaan. Sekoita aika ajoin, ettei seoksen pintaan muodostu kuorta.

Halkaise passionhedelmät ja lusikoi siemenet ja mehu kulhon päällä asetettuun sihvilään. Puserra mehu hedelmälihasta ja kaada tehosekoittimeen. Paloittele banaani ja lisää se myös tehosekoittimeen. Laita joukkoon puristettua sitruunamehua noin 1-2 ruokalusikallista. Sekoita tasaiseksi. Sekoita seos créme patissiére -seokseen.

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Jos sinulla on vanhempi hella, kuumenna uuni 200 asteeseen ja laske se kohokkaiden uuniin laiton jälkeen 190 asteeseen. Voitele 4-6 syvää annosvuokaa paksulla kerroksella voisulaa. Sirottele sisäpuolelle hienoa sokeria. Hyvä tapa on kaataa voideltuun kulhoon noin 0,5 dl sokeria ja pyöritellä sitä kulhossa. Kun kulho on sokeroitu, kaataa ylijäävä osuus seuraavaan kulhoon.

Minun kuppini olivat Ikean 360 astetta sarjaa kooltaan 9cm x 6 cm. Kupit olivat liian isoja kohokkaille, koska annos oli aivan liian iso jälkiruoaksi.

Kun créme patissiére -seos on huoneen lämpöistä on aika vatkata valkuaiset. Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon 0,6 dl sokeria useassa pienessä erässä. Vatkaa (nimenomaan riuskin ottein vatkataan seokseen) kolmannes marengista créme patissiére -seokseen ja kääntele sitten hyvin varovasti loput mukaan isolla kauhalla.

Jaa kohokas seosta annosvuokiin noin 2/3 osa. Taputtele kuppia pöytään vasten, jotta seos tasoittuu kupissa. Täytä kuppi täyteen ja tasoita veitsellä. Ota ylimenevä osa kohokas seosta pois. Vedä peukalolla reunaa pitkin ura kohokkaaseen, jotta se kohoaa paremmin.
Aseta annosvuoat uunipellille ja paista 10-12 minuuttia, kunnes kohokkaat alkavat pullistua ja muuttuvat päältä kullanruskeiksi.

Ikean kupeilla kohokkaat olivat uunissa 17 minuuttia.

Tässä rakentavat kommentit jotka sain äänestäjiltä :)
  • Kritisoin kohokasta leivontahaasteessa - onhan ennenkin kohokas jätetty pois listalta. :ehh: Muuten tämä vaikuttaa makunsa puolesta erittäin kokeilemisen arvoiselta.
  • Todella ihanan kuuloinen ja näköinen kohokas, onnistunut mahtavasti ja kohonnut nätisti.
  • Taidokasta työskentelyä ja hyvät ohjeistukset reseptissä. Kohokas olisi minulle uusi makukokemus ja tämä kohokas on houkutteleva ja makuyhdistelmä jännittävä! Voisin kokeilla jotain muitakin makuja, vähän tutumpia makuyhdistelmiä.
  • Aivan mahtavasti onnistunut, ei ole tekijänsä ensimmäinen kohokas. Kiva ajatus koristelussa, siihenkin on nähty vaivaa.