Tunnisteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivokset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Macaronseja jälleen

On kyllä aikamoista! Ekat onnistu ja sen jälkeen olen saanut noin 15 macaronsiin ainekset kymmenestä pellistä...Useimmiten olen kyllä joka kerta keksinyt mikä meni vikaan ja saanut parannettua sitä. Useimmat pellit olivat raakoja, joten eivät irronneet silikonista sitten mitenkään kokonaisena. Kaasu uunilla kun tekee, ei kirjojen noin 10 minuuttia riitä mihinkään. Lähempänä 20 minuuttia on näillä testauksilla aika...

Resepti tulee kunhan saan onnistumaan!


Täyte nyt sentäs on onnistunut ja siihen laitoin:
Mustikkatäyte:
0,5 dl philadelphia tuorejuustoa
50 g voita
Mustikkasiirappia
Tomusokeria noin 3 dl, sen verran että täyte on hyvän oloista.
Elintarvikeväriä

Appelsiinitäyte:
0,5 dl philadelphia tuorejuustoa
50g voita
puristettua appelsiinimehua noin 1 rkl
Yhden appelsiinin raastettu kuori
Elintarvikeväriä

Appelsiinimarmeladia

Sekoita kaikki yhteen ja laita veitsen avulla macaronsien väliin.


tiistai 16. lokakuuta 2012

Kahvimacarons

Ensimmäinen macarons testailu! Maku on vähän sinnepäin, tai lähinnä ihan mahtava mutta kahvi on ihan väärä sana kuvaamaan näitä. Ei maistu sitten yhtään! No, paremmalla onnella ensikerralla...

Laitan reseptiä myöhemmin, koska testasin kahta eri reseptiä ja kummatkin toivat ihan eri lopputuloksen...Laitan sitten minun testaaman reseptin näkyville kunhan on sen aika :)


perjantai 3. elokuuta 2012

Viileät vadelmaruudut

Kodin kuvalehden kannessa oli vadelmaleivokset jotka kiinnittivät huomion. Lehti tuli mukaan ostoskoriin muiden aineiden kanssa...


Pohja: (noin 20 leivonnaista 22x22 vuoka)
125 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa

Täyte:
6 dl pakastettuja vadelmia
2 1/2 dl sokeria
3 sitruunan kuori
1 1/2 - 2 dl sitruunaa
3 valmuaista
1 kokonainen muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa

Jos vadelmat on pakkasesta, ota ne sulamaan edellispäivänä jääkaappiin.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Leikkaa noin 22x22 cm vuoan pohjalle ja reunoille leivinpaperia. Voitele paperi.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi. Lisää vaniljasokeri, jauhot ja suola joukkoon. Älä vaivaa, sekoita vain ainekset sekaisin.

Painee taikina leivinpaperin päälle vuokaan jauhoitetuin sormin. Esipaista pohjaa uunin alatasolla 20minuutia. Jäähdytä pohja.

Täytettä varten kaada vadelmat kulhon päälle asetettuun tiheäsilmäiseen sihvilään. Painele lusikalla vadelmia, jolloin siemenet jäävät siivilään ja mehu valuu kulhoon. Liskoi myös siivilän ulkopuolelle pohjaan jäävä paksu sose kulhoon.

Sekoita vadelmamehu, sokerit, sitruunamehu, sitruunan hienoksi jauhettu kuori sekä muut loput aineet yhteen tasaiseksi massaksi. (siis myös munat ja kumppanit...tässä vähän itse hämäännyin) Lisää jauhot vähitellen, ettei niistä muodostu paakkuja massaan.

Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Paista noin 30 minuuttia uunin keskitasolla. Jäähdytä.

Pakasta jäähtynyttä leivonnaista vuoassaan vähintään 3-4 untia. (Tässä oikaisin ja laitoin vain jääkaappiin, ei mun pakkaseen mee tämmösiä vuokia...)

Leikkaa jäähtyneestä leivonnaisesta 3x3 cm ruutuja. Koristele halutunlaisesti.

Omat kommentit: Minun leivonnaisistani tuli liian kirpeitä. Loppumaku oli vain kirpeää sitruunaa. Silti näitä tuli syötyä jonkunverran, joku silti "koukutti". Ihanan värisiä nämä ainakin ovat!


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Bebe leivokset

Leivontafoorumin haasteena oli kesäkuussa tehdä jotain leivonnaisia muropohjaan. Nämä olivat minun tekeleeni :)
Pohja:
200 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
1 muna
4 1/2 dl vehnäjauhoja

Vaniljakreemitäyte:
3 1/2 rkl sokeria
4 tl perunajauhoja
1 3/4 dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g voita
2 tl vaniljasokeria

Sokerikuorrute:
4 dl tomusokeria
3 1/2 - 4 rkl vettä
punaista elintarvikeväriä
nomparellejä

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot muutamassa erässä. Voitele leivosvuoat. Minun 9 cm vuoillani tulisi noin 10-13 leivosta. Pyörittele taikinasta pallo ja painele se vuoan pohjalle. Paista pohjia 175 asteessa 10 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet kevyest väriä. Paistoin itse pohjat niin, että laitoin painoksi herneitä. Nostin noin puolivälissä paistoa herneet pois, jotta pintakin kypsyisi. Jätä pohjat hetkeksi viilentymään vuokaan ja nosta ne sen jälkeen varovasti pois vuoasta. Hammastikku on oiva apu nostaa pohjat pois vuoasta.

Sekoita kattilassa keskenän sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset. Kuumenna visipilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa ja se on saostunut. Jätä jäähtymään.

Vatkaa voi vaahdoks. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.

Täytä leivonnaiskupit kreemillä ja tasoita veitsellä. Nosta jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Laita vettä ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes seos on sopivan oloista. Värjää kuorrute elintarvikevärillä. Levitä kuorrutetta leivoksien päälle ja koristele nomparelleillä.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

"Unelmatorttu"

Kotona makeaa teki mieli, niin ajattelin että teen unelmakääretortun nopsasti. Samalla voin testata Confetista ostamaani Satin Ice vanilla kuorrtetta. Tarkoitus on käyttää kuorrutetta loppuviikon kakkuprojektissa. Sekaan laitoin hieman vaatokarkkimassaa, koska maku tuntui alkuunsa Satin Ice:ssä liian voimakkaalta. Väliin laitoin Confetista löytämääni Mansikka Shampanja hilloa. Mahtava tuote!

Ohjeen valitsin Kotileipuri -kirjasta, kun ajattelin jos tämän ohjeen avulla saisin nätin kääretortun tehtyä. No ei. Mä en saa vaan sitä irti paperista vaikka kuinka on sokeroitu. No tämän pelasti kuorrute :) Koristekukat on Dr Otkerin valmiskoristeita, voitin niitä viimekuun Leivontafoorumin haasteesta :)

 
Kääretorttu
4 munaa
2,25 dl sokeria
2,25 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sihvilöi yhteen leivinjauhe ja jauhot. Yhdistä ne munavaahtoon varovasti. Lisää maito ja sekoita varovasti.

Kaada leivinpaperilla vuorattuun peltiin ja paista 180 asteessa 5-10 minuuttia. Testaa kypsyyttä välillä tikulla. Kumoa valmis pohja sokeroidulle alustalle.

Täyte:
150 g voita
150 g tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
1 keltuainen
ripaus maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi notkeaksi. Yhdistä siihen muut aineet. Vatkaa tasaiseksi. Lisää tarvittaessa maitoa, jotta tulee notkeaksi.

Sivele kääretorttu mansikkahillolla. Laita unelmatäyte väliin. Kääri torttu rullalle ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Kuorrute:
n 250 g vaahtokarkki/Satin ice Vanillaa
tai jotain vastaavaa
koristekukkia

Kauli suorakaiteen muotoinen levy kääretortun päälle. Leikkaa reunoista palaset pois, jotta tulee tasainen. Koristele.

Kääretortusta ei löytynyt oikein ulkonäöllisesti mitään unelmatorttuun viittaavaakaan. Sentäs maku oli kohdillaan. Eihän se voi/sokerimäärä voi mihinkään kadota vaikka se ei ole valkoisena täyteläisenä täytteenä :D


torstai 12. huhtikuuta 2012

Limettileivokset

Kävin eilen ostamassa elämäni ensimmäisen kameran. Tähän asti on kuvattu HTC Desire HD:lla millä on ihan välttäviä kuvia saanut. Jos nyt sais innostuksen opetella kuvaamaan niin tulisi blogistakin nätimpi :) Ohje on uusimmasta Maku-lehdestä.
Taikina:
200g voita
4 munaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl maitoa
2-4 limetin raastettu kuori (2tl)
1/2 dl limen mehua 

Kuorrutus:
6 dl tomusokeria
4 rkl limettimehua
1 rkl voisulaa

Pinnalle:
Raastettua limetinkuorta
sokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja kääntele ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa.
Sekoita lopuksi joukkoon maito, limetin kuoriraaste ja mehu. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta vältä vaivaamista.

Levitä taikina 30x35 cm leveeseen vuokaan tai reunusvuokaan. Laita pohjalle leivinpaperi. Kypsennä 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarkista tikulla kypsyys.

Sekoita limetinkuoriraaste ja sokeri. Vatkaa tomusokeri, limettimehu ja voisula tasaiseksi kuorrutteeksi. Valuta kuorrute jäähtyneen kakun pintaan ja levita tasaiseksi. Ripottele päälle limetinkuorta ja sokeria. Itse korvasin sokerin nomparelleilla.

Maku oli ihanan raikas! Kuvatkin ovat vähän parempia :)

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen kunniaksi Porkkanakakkua!

Mahtava tekosyy tehdä maailman parhainta porkkanakakkua! Resepti on tuttu ja turvallinen Kristianin porkkanakakku. Tällä kertaa tein täytteen vielä harkitummin kun edellisellä kerralla. Sen verran löysäksi se viimeksi jäi. Nyt on rakenne ok, kun laitoin extra liivatteen ja keittelin sokeri-viini-munaseoksen kunnolla kasaan.

Koristeeksi tein sokerimassasta porkkanoita ja uusilla kukkaleikkureilla kukkia. En ottanut kotoa kaikkia leivontavarusteita mukaan, joten kukkien värit oli niitä mitä tuli Kärkkäiseltä vastaan :)




tiistai 28. helmikuuta 2012

Porkkanakakkua Top Cheffin Kristianin tapaan

Oivoi, tästä tuli uusi herkku. Aivan sairaan hyvää! Sain vielä pahan makuisen valkkarin (koputetaan puuta, harvoin oikeasti hairahdun ostamaan pahaa valkkaria...) tungettua tän täytteeseen!

Leipoi leipoi blogissa tätä oli testattu myös ja luin sieltä vinkit tekemiseen! alkuperäinenhän löytyy täältä: Top Chef

Pohja:
450 g porkkanoita
500 g sokeria
360 g öljyä
8 g kanelia, soodaa ja suolaa
400 g jauhoja
150 g munia  
(M kokoisia 3, L kokoisia 2 tai 
jos tahtoo hifistellä niin 2,5)

Keitä porkkanat ja soseuta ne öljyn ja sokerin kanssa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada ne porkkanasoseeseen. Sekoita lopuksi munat yksitellen joukkoon. Kaada porkkanakakku ainekset noin 30x22cm vuokaan. Paista noin tunti 160 asteessa. Ohjeessa hifisteltiin 75 asteen sisälämpötilaan, mutta mä en ainakaan saanut semmosta lennosta mitattua. Meni aina hujauksessa yli. Kun otin uunista niin sain mitattua 77 astetta ja lopetin sen jälkeen mittaamisen.

Phila Sabayon:
150 g sokeria
150 g valkoviiniä
150 g keltuaisia  
(laitoin itse vain viisi kun en raaskinut 
enempää laittaa valkuaisia haaskoon...nää painoi 100g)
1 liivatelehti 
(suosittelen laittamaan pari, 
jos ei laita kaikkia keltuaisia)
200 g philadelphia tuorejuustoa
200 g kermavaahtoa

Mittaa sokeri, viini ja keltuaiset kulhoon. Laita kulho vesihauteeseen ja nostata lämpö 80 asteeseen. Itse nostin vain 75 asteeseen, kun tuntui ettei nouseminen jatku. (Kun otin hauteesta pois tajusin, että ei ollut edes levy täysillä....Seos siis sakeutuu huomattavasti. Joku voisi kertoa, onko se vain tämän tarkoitus vai tapahtuuko maagisessa 80 asteessa jotain erilaista?) Laita joukkoon liotettu liivatelehti ja philadelphia juusto. Sihvilöi seos toiseen astiaan ja jätä jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä.  Tästä määrästä tuli liian iso satsi 30x22 cm vuoalliselle porkkanakakkua. Eli 20% kun pienentä, voipi olla lähempänä totuutta. 
Maku oli mitä parhain! Nämä pääsi top 10 leipomuslistalle! 
 

torstai 19. tammikuuta 2012

Suklaamoussetorttu & rapea suklaapiiras

Sulatin pakkasesta piirakkataikinaa ja sain tehtyä kuusi pientä piirakkaa. Tein kahta erilaista niin sai vähän maistella mikä olisi parempi. Kummatkin ohjeet on Suklaaunelmat kirjasta.

Esipaista piirakan pohjat uunissa. 160 astetta noin 15 minuuttia. Ota kolme piirakkaa pois noin 10 minuutin jälkeen.

Suklaamoussetorttu
Täyte mitoitettu 3 tartelet vuokaan (halkaisija 10 cm)
100 g tummaa sulaata
50 g maitosuklaata
2 munan keltuaista
2 valkuaista
0, 25 dl sokeria

Sulata suklaa ja anna hetken jäähytä. Vatkaa joukkoon keltuaiset. Vatka valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon sokeri osissa. Sekoita kaikki keskenään mousseksi ja täytä piirakkavuoat. Laita jääkaappiin hetkeksi jäähtymään.

Rapea suklaapiirakka
Täyte mitoitettu kolmelle piirakkavuoalle (halkaisija 10 cm)
150 g tummaa suklaata
2 munan keltuaista
2 rkl tomusokeria
2 rkl kuohukermaa
2 rkl (likööriä/viskiä)

Sulata suklaa ja anna jäähtyä. Sekoita keltuaiset, tomusokeri ja mahdollinen likööri sekaisin. Kaada suklaa joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte esipaistetuille piirakkavuoille ja paista uunissa 160 asteessa niin kauan kunnes täyte hyytyy. Hyytymiseen menee noin 10-15 minuuttia, sen pystyy hyvin katsomaan piirakan päältä. Jos on sähköuuni, peitä mouse osuus foliolla.

Piirakoista tuli hyviä! Suklaamousepiirakan pohjat jäivät vähän raa'aksi joten en saanut niitä irroitettua vuoista.

Ylä vasen on rapea suklaapiirakka, oikealla on suklaamoussetorttu. 
Päällä vatkattua kuohukermaa ja raastettua suklaata.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Vaniljaiset marjapiirakat

Ohjeen lainasin Pullahiireltä. Resepti oli maittava, mutta harmi etten kaupasta löytänyt tuoreita mansikoita tai mustikoita vadelmien seuraksi. Pakateversiot olivat huono idea. Hassua reseptissä teki se, että ohjeessa puhutaan neljästä. Mulla tuli kuusi vuoallista ja osa taikinasta meni vielä pakkaseen. Toivottavasti se toimii vielä senkin jälkeen. Täytettä tuli noin 8:lle piirakalle.

Reseptiä en sen suuremmin kopioi, kun tein sen pilkuntarkalleen. Ja sen löytää täältä: klick

Joulutorttuja

Pitihän sitä tehdä joulutorttuja ensimmäisen kerran tämän vuoden aikana. Tuli vähän retromman näköisiä.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Juovikkaat suklaajuusto browniet

Resepti löytyi samaisesta Suklaaunelmia -kirjasta, mistä Missisippin mud piekin. Tein näitä mummolassa viikonloppuna.

170 g suolatonta voita
2 rkl kaakaojauhoa
2,5 dl hienoa sokeria
2 munaa vatkattuna
2,5 dl jauhoja

Täyte:
2 dl ricottajuustoa
3 rkl hienoasokeria
1 muna vatkattuna

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita noin 20cm x 20cm vuoan pohjalle leivinpaperi, reunoja myöten. Sulata voi kattilassa ja nosta tulelta. Sekoita joukkoon kaakao ja sokeri. Vatkaa sekaan munat yksitellen ja lisää sen jälkeen jauhot. Hämmennä tasaiseksi ja kaada vuokaan.

Juustotäyte: Vatkaa yhteen juusto, sokeri ja munat. Pudottele lusikan avulla juustoa suklaaseen. Vedä juustojen läpi lusikalla marmorikuvioita brownieehen. Paista noin 40 minuuttia tai kunnes paistos tuntuu kiinteältä. Anna jäähtyä vuoassa.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Nopeat vanilja-mansikkaviinerit

Onnelin blogista sain idean testata viinereiden tekemistä vieläkin nopeammin, kuin jo testaamani viineriresepti oli...Tässä käytettiin valmiita lehtitaikinoita. Vaivattomampaa ainakin oli.

1 pkt lehtitaikinalevyjä
1dl vaniljakreemiä
2,5 dl vettä
1 kananmuna
paistonkestävää hilloa
reasokeria ja tomusokeria koristeluun

Laita lehtitaikinalevyt sulamaan pellin päälle. Sekoita vaniljakreme veteen ja vatkaa se kreemiksi. Leikkaa lehtitaikinalevyt kahteen osaan. Paina muotilla ääriviivat lehtitaikinalevyn keskelle. Itse käytin sydäntä ja tähteä. Voitele kananmunalla viinerin reunat. Pursota kremeä ääriviivojen mukaan ja laita keskelle hillosta silmä. Ripottele raesokeria reunoille. Paista 225 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes lehtitaikina on nätin ruskea.

Huomasin, että minun vaniljakremeni oli sen verran tuhtia tavaraa, joten olisi pitänyt pursotuksen jälkeen tasoittaa pursotus veitsellä. Viinereissä näkyy selkeästi pursotuksen jäljet :( Oletin, että kuumuus olisi sen tasoittanut.

perjantai 26. elokuuta 2011

Omar-kinuskipalasia kahdella tavalla ja perinteisiä mokkapaloja

Pitkästä aikaan sain ensimmäisen kerran tehdä leivonnaisia johonkin tarkoitukseen. Miehen kesätyöt loppuivat ja hän pyysi jotain herkkuja vietäväksi. Päätin sitten tehdä omar-kinuskipalasia. Määräksi ajattelin kolmea pellillistä. Ensimmäisen pellillisen tehdessä tajusin, ettei minulla ole kuin yksi syvä pelti ja tarvitsen peltiä niin kauan, kunnes kinuski on jähmettynyt...Siinä vaiheessa tuskastuin, että tässähän menee pari tuntia per pelti tehdä. Päädyin sitten oikasemaan viimeisen kohdalla ja tein vain perinteisiä mokkapaloja. Suklaa kun jähmettyy silmissä :)

Ensimmäinen pellillinen oli perhosen muotoisia omar-kinuskipalasia jossa oli taikinassa kaakaota. Toinen pelti oli sydämen muotoisia vaaleita omar-kinuskipalasia ja viimeinen pelti oli vahteranlehden muotoisia mokkapalasia.

Ideat kaikkiin resepteihin löysin Crazy-bakerin, Merjanja Pirkka-lehden avulla.


Tummat Omar-kinuskipalaset 
150g voita sulatettuna
3 munaa
1,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 t vanilliinisokeria 
1,5 dl maitoa 

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sihvilöi tarvittaessa. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot, sulatettu voi ja maito vuorotellen taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä.
Kuorrutus:
2 dl kermaa
250 g Omar-karkkeja

Kaada kattilaan kerma ja Omar-karkit. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hetki ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Koristele nonparelleilla ja paloitelluilla Omar-karkeilla.
Itse suosittelen tekemään kuorrutusta aavistuksen enemmän. Laitoin 0,5 dl kermaa ja muutaman omarin enemmän. 
Vaaleat omar-kinuskipalat

Taikina:
Sama ohje kun yllä, mutta ilman kaakaojauhoa. Jos tuntuu jäävän liian löysäksi, lisää ripaus jauhoja. 
Kuorrute:  
Lisää kuorrutteeseen  vähän tomusokeria, kun se on jäähtynyt. Katso oman tilanteen mukaan paljonko, jottei täyte aivan tervaksi muutu :)

Mokkapalat
Taikina:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g Pirkka meijerivoita tai leivintamargariinia
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
 2 tl leivinjauhetta
1 tl Pirkka vanilliinisokeria
2 dl maitoa tai kahvia

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Keitä vahvaa kahvia ja jätä jäähtymään. Itse tein maitokahvin, eli 1dl kahvia ja 1 dl maitoa, näin ei tule niin tujua mokkapalaa. Sihvilöi kuivat aineet erilliseen kulhoon. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon maito-kahvi, rasva ja jauhot. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa syvä pelti leivinpaperilla ja kaada mokkapala-taikina pellille. Levitä tasaiseksi ja paista 200 asteessa 12 minuuttia. Jätä jäähtymään peltiin.

Kuorrutus:
5-7 rkl kahvia
noin 60 grammaa voita
2 tl vaniljasokeria
4dl tomusokeria
3rkl kaakaojauhoa

Keitä kahvia. Sulata rasva kahvin joukkoon. Sihtaa joukkoon kuivat aineet vähän kerrallaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä valmis seos jäähtyneen piirakan päälle. Koristele halutulla tavalla :)

Kun koko pellillinen palasia on viilentynyt tarpeaksi. Ota haluamalla muotilla kuvioita. Muotti kannattaa olla korkea piparimuotti. Vähintään 2 cm reunaa. Muuten joutuu kaivamaan muotin piirakan sisältä. Jos kotoa löytyy iso viileätila on palaset hyvä laittaa sinne hetkeksi kohmettumaan. Viileämpänä niitä on helpompi koota tarjoiluastialle.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Nopeat mansikkaviinerit

Selailin aamusella blogeja ja huomasin ihanan idean Crazy Bakerin blogissa. Pikaviinerit! Olivat aivan ihanan herkullisen näköisiä. Tuntuivat vielä nopealta tehdä...


Taikina:
25 g hiivaa
2 dl kylmää maitoa
200 g voita
2 rkl vaniljasokeria
6dl jauhoja

Sekoita hiiva kylmään maitoon. Lisää voi pehmentyneinä palasina maitoon. Sekoita vaniliasokeri ja jauhot keskenään ja sekoita ne maitoon. Kauli taikinata levy ja leikkaa siitä neliöitä.

Tässä vaiheessa ohjetta huomasin oman taikinani olevan liian löysää kaulittavaksi. Jauhoitin silikonisen alustan hyvin ja lisäsin vielä jauhoja taikinan päälle. Kaulin taikinan kolmessa osassa ja kaulin vielä erikseen leikattuja neliöitä pienemmiksi. Aika näpertämiseksi meni!


Täyte:
Vanilijakreemiä
1 dl jauhetta, 3 dl maitoa. Vatkaimella sekoitettaan muutama minuutti.
Tuoreita mansikanpalasia


Lisäsin täytettä jokaiseen neliöön noin ruokalusikallisen, riippuen tietenkin minkä kokoisia neliöitä teit. Painelin neliöt kiinni vastakkaisista kulmista keskelle, niin että viineristä tulee nyytti. Minulle viinereitä tuli tästä määrästä kaksi pellillistä. Annoin viinereiden kohota noin 2 tuntia liinan alla ennen munalla voitelua. Uunissa viinerit olivat 200 asteessa noin 10 minuuttia. Kunnes ovat nätin ruskeita :)

Päälle laitoin tuoreita mansikan viipaleita ja tomusokeriseosta valmiista purkista. Koristelu jäi vähän puolitiehen, koska viinerit olivat valmiita niin myöhään.