perjantai 26. elokuuta 2011

Omar-kinuskipalasia kahdella tavalla ja perinteisiä mokkapaloja

Pitkästä aikaan sain ensimmäisen kerran tehdä leivonnaisia johonkin tarkoitukseen. Miehen kesätyöt loppuivat ja hän pyysi jotain herkkuja vietäväksi. Päätin sitten tehdä omar-kinuskipalasia. Määräksi ajattelin kolmea pellillistä. Ensimmäisen pellillisen tehdessä tajusin, ettei minulla ole kuin yksi syvä pelti ja tarvitsen peltiä niin kauan, kunnes kinuski on jähmettynyt...Siinä vaiheessa tuskastuin, että tässähän menee pari tuntia per pelti tehdä. Päädyin sitten oikasemaan viimeisen kohdalla ja tein vain perinteisiä mokkapaloja. Suklaa kun jähmettyy silmissä :)

Ensimmäinen pellillinen oli perhosen muotoisia omar-kinuskipalasia jossa oli taikinassa kaakaota. Toinen pelti oli sydämen muotoisia vaaleita omar-kinuskipalasia ja viimeinen pelti oli vahteranlehden muotoisia mokkapalasia.

Ideat kaikkiin resepteihin löysin Crazy-bakerin, Merjanja Pirkka-lehden avulla.


Tummat Omar-kinuskipalaset 
150g voita sulatettuna
3 munaa
1,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 t vanilliinisokeria 
1,5 dl maitoa 

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sihvilöi tarvittaessa. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot, sulatettu voi ja maito vuorotellen taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä.
Kuorrutus:
2 dl kermaa
250 g Omar-karkkeja

Kaada kattilaan kerma ja Omar-karkit. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia välillä sekoittaen. Anna jäähtyä hetki ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Koristele nonparelleilla ja paloitelluilla Omar-karkeilla.
Itse suosittelen tekemään kuorrutusta aavistuksen enemmän. Laitoin 0,5 dl kermaa ja muutaman omarin enemmän. 
Vaaleat omar-kinuskipalat

Taikina:
Sama ohje kun yllä, mutta ilman kaakaojauhoa. Jos tuntuu jäävän liian löysäksi, lisää ripaus jauhoja. 
Kuorrute:  
Lisää kuorrutteeseen  vähän tomusokeria, kun se on jäähtynyt. Katso oman tilanteen mukaan paljonko, jottei täyte aivan tervaksi muutu :)

Mokkapalat
Taikina:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g Pirkka meijerivoita tai leivintamargariinia
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl Pirkka kaakaojauhetta (tummaa)
 2 tl leivinjauhetta
1 tl Pirkka vanilliinisokeria
2 dl maitoa tai kahvia

Sulata voi ja jätä jäähtymään. Keitä vahvaa kahvia ja jätä jäähtymään. Itse tein maitokahvin, eli 1dl kahvia ja 1 dl maitoa, näin ei tule niin tujua mokkapalaa. Sihvilöi kuivat aineet erilliseen kulhoon. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon maito-kahvi, rasva ja jauhot. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa syvä pelti leivinpaperilla ja kaada mokkapala-taikina pellille. Levitä tasaiseksi ja paista 200 asteessa 12 minuuttia. Jätä jäähtymään peltiin.

Kuorrutus:
5-7 rkl kahvia
noin 60 grammaa voita
2 tl vaniljasokeria
4dl tomusokeria
3rkl kaakaojauhoa

Keitä kahvia. Sulata rasva kahvin joukkoon. Sihtaa joukkoon kuivat aineet vähän kerrallaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä valmis seos jäähtyneen piirakan päälle. Koristele halutulla tavalla :)

Kun koko pellillinen palasia on viilentynyt tarpeaksi. Ota haluamalla muotilla kuvioita. Muotti kannattaa olla korkea piparimuotti. Vähintään 2 cm reunaa. Muuten joutuu kaivamaan muotin piirakan sisältä. Jos kotoa löytyy iso viileätila on palaset hyvä laittaa sinne hetkeksi kohmettumaan. Viileämpänä niitä on helpompi koota tarjoiluastialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti