perjantai 27. huhtikuuta 2012

Masukakku mansikkamoussella

Jokaisen leivontaa harrastavan ainakin "kerran elämässä tehtävä" -kakku. Tässä nyt minun ensimmäisen kerran tuotoksia! Ohjeessa on vain määrät eri osiin, itse kakun tekemiseen on monenmonta ohjetta muilla sivuilla :)

Täytekakku:
10 L-munan kakku 27x35 cm vuokaan
Kannattaa mallailla kuppien kanssa vuokakoko oikeaksi, 
koska vähän jokaisella on omankokoisia 
"tissiksi" ja "masuksi" meneviä kuppeja.

400 g sokeria
10 munaa
200 g perunajauhoja
200 g vehnäjauhoja

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Sihtaa peruna ja vehnäjauhot yhteen ja nostele ne nuolijan avulla munavaahtoon. Paista kakkupohjaa 170 asteessa noin tunti. Tarkista kypsyytä tikulla loppuvaiheessa muutamaan otteeseen.

Mansikkamousse:
600 g mansikoita
7 dl vispikermaa
7 liivatetta
1 dl tomusokeria (+maun mukaan lisää)
4 tl vaniljasokeria
0,5 dl vettä

Soseuta mansikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vanilja ja tomusokerilla. Liota liivatteet kylmässä vedessä kiehauta ne nesteeksi vedessä. Valuta nauhana mansikkasoseen joukkoon. Nostele kerma mukaan ja vältä liiallista sekoittamista. Laita jääkaappiin hyytymään.

Sokerikreme:
200 g voita
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
hedelmämehua

Notkista huoneenlämpöinen voi. Sekoita tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon. Notkista tarvittaessa hedelmämehulla.

Kuorrute:
400 g valkoista massaa
100 g ihonväristä massaa
150 g koristeluita varten olevaa massaa

torstai 26. huhtikuuta 2012

SLY18 - Huhtikuu

Viimeinen pakettihan sieltä saapui postin mukana. Oli kusti taas hautonut pakettia, kun lähettämispäivästäkin on jo viikon verran. Salaiseksi ystäväksi paljastui Anne! Paketti oli kyllä mahtavasti ajateltu. Tarkoitus olisi tehdä kreemitäytteisiä munkkeja...nyt sainkin sitten ohjeen ja vaniljakreemiainekset! Mahtavaa!

- Lempparisuklaata Fazerilta <3
- Tiskirätti, ihana!
- Liilaa serpenttiiniä! Lemppariliilan sävy. Taidan koristella työhuoneeni :)
- Vaniljakreemiä. Mikä ajoitus!
- Vaniljatankoja
- Kardemummaa
- Ohjeita
- Ihana kortti

tiistai 24. huhtikuuta 2012

"Unelmatorttu"

Kotona makeaa teki mieli, niin ajattelin että teen unelmakääretortun nopsasti. Samalla voin testata Confetista ostamaani Satin Ice vanilla kuorrtetta. Tarkoitus on käyttää kuorrutetta loppuviikon kakkuprojektissa. Sekaan laitoin hieman vaatokarkkimassaa, koska maku tuntui alkuunsa Satin Ice:ssä liian voimakkaalta. Väliin laitoin Confetista löytämääni Mansikka Shampanja hilloa. Mahtava tuote!

Ohjeen valitsin Kotileipuri -kirjasta, kun ajattelin jos tämän ohjeen avulla saisin nätin kääretortun tehtyä. No ei. Mä en saa vaan sitä irti paperista vaikka kuinka on sokeroitu. No tämän pelasti kuorrute :) Koristekukat on Dr Otkerin valmiskoristeita, voitin niitä viimekuun Leivontafoorumin haasteesta :)

 
Kääretorttu
4 munaa
2,25 dl sokeria
2,25 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sihvilöi yhteen leivinjauhe ja jauhot. Yhdistä ne munavaahtoon varovasti. Lisää maito ja sekoita varovasti.

Kaada leivinpaperilla vuorattuun peltiin ja paista 180 asteessa 5-10 minuuttia. Testaa kypsyyttä välillä tikulla. Kumoa valmis pohja sokeroidulle alustalle.

Täyte:
150 g voita
150 g tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
1 keltuainen
ripaus maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi notkeaksi. Yhdistä siihen muut aineet. Vatkaa tasaiseksi. Lisää tarvittaessa maitoa, jotta tulee notkeaksi.

Sivele kääretorttu mansikkahillolla. Laita unelmatäyte väliin. Kääri torttu rullalle ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Kuorrute:
n 250 g vaahtokarkki/Satin ice Vanillaa
tai jotain vastaavaa
koristekukkia

Kauli suorakaiteen muotoinen levy kääretortun päälle. Leikkaa reunoista palaset pois, jotta tulee tasainen. Koristele.

Kääretortusta ei löytynyt oikein ulkonäöllisesti mitään unelmatorttuun viittaavaakaan. Sentäs maku oli kohdillaan. Eihän se voi/sokerimäärä voi mihinkään kadota vaikka se ei ole valkoisena täyteläisenä täytteenä :D


sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Possupyttis

Gloria-lehdessä oli Lohipyttis Bellmannin tapaan. Muokkailin sitä pikkasen meidän perheen tarpeisiin, kun lohi ei oikein tipu kaikille perheenjäsenille :)

500 g possun sisäfilettä
n 600 g uusia perunoita
2 porkkanaa
1 punasipuli
2 dl kuohukermaa
1 tl suolaa
1 tl musta- ja valkopippuria
1 tl lihafondyytä

Lisäksi:
uppomunia

Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Keitä noin 5 minuuttia kiehuvassa suolavedessä. Valuta vesi pois. Paista perunat öljy-rasvaseoksessa rapeiksi. Laita sivuun odottamaan. Ruskista possunpalaset ja sipuli. Kaada joukkoon kerma ja kiehauta. Lisää peruna-juures seos joukkoon ja mausta.

Uppomuna:
Munia syöjien mukaan
3 litraa vettä
3 rkl valkoviinietikkaa

Kiehauta vesi. Lisää etikka kiehuvaan veteen. Riko muna erilliseen kippoon. Tee pyörre kiehuvaan veteen lusikan avulla ja valuta muna pyörteeseen. Keitä munaa 2-3 minuuttia. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle ja valuta ylimääräinen vesi pois. Nosta pyttipannun päälle, syö heti.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Koristeiden teko projektia...Suklaakoristeet

Harjoittelin vähän suklaamassan tekemistä ja siitä sitten koristeita. Massan tekeminen oli kyllä pienimuotoinen projekti, kun ei yhtään osannt arvioida aluksi onko tämä oikeanlaista vai ei...Leivontafoorumien tutoriaalin avulla pääsin pitkälle.

Kuvaaminen oli ongelmallista, kun kukat oli foliolla ja vielä lähes mustia. Toivottavasti saan näitä vielä vähän tuunattua kakkua varten...heteitä en edes alkanut tekemään.

 Leipuri työssään..
 Lilja kupissa kuivumassa
Perhonen kuivumassa

Vapun alkua...

Tein ensimmäisen kerran elämäni aikana simaa. Lopputuloksesta ei vielä ole mitään mielikuvaa, mutta yritetty on...
Ohje on Glorian Ruoka&Viini lehdestä.

Yrjönkadun sima
4 l vettä
200 g sokeria
200 g fariinisokeria
1/2 ploa ykkösolutta
1 sitruuna
1 pieni siru (maustemitta) tuorehiivaa

Lisäksi:
Sokeria ja rusinoita pullotukseen

Kiehauta vesi suuressa kattilassa. Lisää sokerit ja sekoita, kunnes sokerit on liuenneet veteen. Pese sitruuna ja kuori keltainen kuoriosa. Poista sitruunan valkoinen kuoriosa, sillä se on kitkerää ja leikkaa sitruuna palasiksi. Laita sitruuna ja kuoret kattilaan.

Anna sokeriveden jäähtyä hitusen kädenlämpöä lämpimämmäksi. Ota kattilasta tilkka nestettä ja liota hiiva siihen. Sekoita hiiva ja ykkösolut simaan. Kaada neste kannelliseen sankoon. Anna siman käydä tasalämpöisessä ja vedottomassa paikassa 2 vrk. Vältä kattilan liikuttelua, jotta siman sielu saa kehittyä rauhassa. Kuori varovasti siman pinnalle nouseva vaahto ja kuorisuikaleet. Laita muutama rusina ja ripaus sokeria puhtaisiin pulloihin. (1/4 tl sokeria/puolen litran pullo) Siirrä viileään 2 vuorokaudeksi. Helmeilevä, kevyesti kupliva sima on valmista nautittavaksi.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mansikkakuppikakut

Ohje on suoraan lainattu Leivonnaisia Herkkusuille -kirjasta, josta tuli uusi lempparikirjani. Mansikka ja keksimuru sopii mainiosti yhteen! Olen aika montaa erilaista muffinssi ja kuppikakkureseptiä testannut, mutta tämä nousi silti top 3 listalle! Maittavia tulee!
Kuvassa mukana mun uusi ihana vuokani Kokkipuodista.

Kuppikakku taikina:
120 g vehnäjauhoja
140 g sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40 g suolatonta voita 
1,2 dl täysmaitoa
0,5 tl vaniljauutetta
1 kananmuna
12 isoa mansikkaa palasina
5 digestive keksiä

Tuorejuustokuorrute:
300 g tomusokeria
125 g tuorejuustoa
50 g voita

Kuumenna uuni 170 asteiseksi. mittaa jauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja voi yhteen ja vatkaa hiljaisella teholla, kunnes seos on murumaist ja aineet yhdistyneet.

Kaada joukkoon maito ja vanilja-aromi ja vatkaa ainekset keskinopeudella sekaisin. Ota sekoittumattoma ainekset kaapimella kulhon reunoilta mukaan taikinaa. Lisää muna ja vatkaa hyvin muutaman minuutin ajan.

Jaa pilkotut mansikat 12 paperivuokaan ja lusikoi päälle taikinaa niin, että vuokiin jää 1/3 osa tyhjää. Paista kakkuja uunissa 20-25 minuuttia. Testaa kypsyyttä tikulla. Anna kuppikakkujen jäätyä hetki pellillä ja nosta sitten jäähtymään ritilälle.
 
Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri sekaisin. Kuorruta muffinssit ja koristele keksimurulla.

Laitoin itse vähemmän tomusokeria, joten sen takia kuvissa kuorrutus näyttää tasaiselta.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lihapiirakat


Osallistuin tällä reseptillä Leivontafoorumin huhtikuun haasteeseen. Vielä kerkeää muutkin osallistumaan!


12 kpl valmiita lihapiirakoita

Taikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl hiivaleipäjauhoja
10 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Täyte:
400 g naudan paistijauhelihaa
2,5 kpl punasipulia
4 keitettyä kananmunaa
0,5 dl kapriksia
2 tl lihafondyytä
1 tl mustapippuria
0,5 tl valkopippuria
(1 tl suolaa)

Kypsentämiseen:
n 1,5 litraa Öljyä joka kestää 180 asteista lämpöä.
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja alusta taikina jauhoilla. Lisää pehmeä rasva joukkoon ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Laita kohoamaan vedottomaan paikkaan täytteen teon ajaksi.

Keitä kananmunat. Pilko kaprikset ja sipulit pieneksi. Ruskista jauheliha ja sipulit. Laita joukkoon kaprikset. Lisää mausteet ja tarkista maku. Suolan kanssa kannattaa olla varovaisia, koska kaprikset on voi olla suolasia. Kuori kananmunat ja pilko ne pieneksi. Lisää täytteeseen.

Leikkaa paperista 15cm halkaisijaltaan oleva ympyrä. Tai käytä valmista muottia. Laita leivinpaperi pöydälle odottamaan lihapiirakoita.

Kauli taikinasta noin 1cm paksu levy. Ota muotin avulla ympyrän muotoisia palasia taikinasta. Laita keskelle 2-3 ruokalusikallista täytettä. Käännä reunat yhteen ja nipistele ne tiukasti kiinni. Laita lihapiirakka nousemaan leivinpaperin päälle. Toista niin kauan kunnes taikina loppuu. Anna lihapiirakoiden nousta vielä noin 15 minuuttia.

Tarkista että hellan lähettyviltä on pois kaikki helposti syttyvä. Tarkista, että lähellä on sammutuspeitto, matto tai joku millä pystyt tukahduttamaan mahdollisen palon. 
ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ SAMMUTA PALOA VEDELLÄ!

Laita rasvaa kattilaan noin 1,5 litraa. Lämmitä rasvaa noin 10 minuuttia. Seuraa lämpöä lämpömittarin avulla. Kun rasva on 170 asteista laita lihapiirakka porisemaan. Friteeraa piirakkaa noin 2 minuuttia per puoli. Voit välillä vilkasta onko lihapiirakan puoli jo sopivan kypsä. Nosta valmis lihapiirakka reikäkauhalla talouspapereiden päälle valumaan. (ÄLÄ TUNGE MITÄÄN MUOVISTA TULIKUUMAAN RASVAAN!)

Kun lihapiirakat on friteerattu ja valutettu, laita ne esille ja täytä lihapiirakka mieleisin mauin!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Suklaa-appelsiiniwhoopie

Uusimmassa leivontalehdessä oli ohje Whoopien tekemiseen. Mahtavan makuisia tuli vaikka unohdin kokonaan taikinasta maidon! Tätä kirjoittaessa tajusin vasta mokani. Näimmä taikina ei edes kostuketta tarvinnut, maku on mitä parhain ja sai helpommin muotoiltua keksejä, kun takina oli kuivempaa.


Keksitaikina:
100 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1 1/2 dl maitoa

Täyte:
100 g valkosuklaata
300 g Philadelphia juustoa
1 1/2 dl appelsiinin kuorta

Koristeluun:
Strösseleitä

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Vatkaa sokeri ja huoneen lämpöinen voi vaahdoksi. Lisää muna joukkoon ja vatkaa se kunnolla sekaisin. Sekoita joukkoon sihdattu jauho, leivinjauhe, kaakao, suola ja maito. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja muotoile taikinasta keksejä. Joko tekemällä taikinasta tangon ja leikaamalla noin 1-1,5 cm paksuisia kiekkoja tai painelemalla taikinasta käsin samankoikoisia nappuloita. Taikinasta tulee 30 keksiä, joten ne ei mahdu yhteen pellilliseen. Paista keksejä noin 10 minuuttia ja nosta jäähtymään.

Sulata suklaa ja anna hetki jäähtyä. Sekoita suklaa, juusto ja appelsiinin kuori hienoksi täytteeksi. Lisää tarvittaessa appelsiini-uutetta korostamaan makua. Levitä taikinaa keksin päälle, laita toinen kanneksi. Pyörittele keksin reunus strösseleissä.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Limettileivokset

Kävin eilen ostamassa elämäni ensimmäisen kameran. Tähän asti on kuvattu HTC Desire HD:lla millä on ihan välttäviä kuvia saanut. Jos nyt sais innostuksen opetella kuvaamaan niin tulisi blogistakin nätimpi :) Ohje on uusimmasta Maku-lehdestä.
Taikina:
200g voita
4 munaa
4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl maitoa
2-4 limetin raastettu kuori (2tl)
1/2 dl limen mehua 

Kuorrutus:
6 dl tomusokeria
4 rkl limettimehua
1 rkl voisulaa

Pinnalle:
Raastettua limetinkuorta
sokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja kääntele ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa.
Sekoita lopuksi joukkoon maito, limetin kuoriraaste ja mehu. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta vältä vaivaamista.

Levitä taikina 30x35 cm leveeseen vuokaan tai reunusvuokaan. Laita pohjalle leivinpaperi. Kypsennä 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarkista tikulla kypsyys.

Sekoita limetinkuoriraaste ja sokeri. Vatkaa tomusokeri, limettimehu ja voisula tasaiseksi kuorrutteeksi. Valuta kuorrute jäähtyneen kakun pintaan ja levita tasaiseksi. Ripottele päälle limetinkuorta ja sokeria. Itse korvasin sokerin nomparelleilla.

Maku oli ihanan raikas! Kuvatkin ovat vähän parempia :)

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Leivontafoorumin maaliskuun palkinto

Voitin maaliskuun haasteen Tiramisu Blancolla. Palkinto oli jo postissa pääsiäistä ennen, mutta nyt vasta ehdin hakemaan. Mahtava paketti olikin!

Mutakakkua kahdella eri moussella

Master cheffiä on tullut seurailtua tiiviisti ja muutama viikko sitten Sanda teki pudotustehtävässä jälkkäriä. Olihan sitä pakko testata. Sääli että mun moussejen maku jäi aika hailakaks. Valkoinen jäi vielä liian löysäksikin. Mutakakku on myös jauhoton, joten karppi-ihmisetkin voivat sitä lähes huoletta maistella :)

Mutakakku
260 g tummaa suklaata
3 keltuaista
3 valkuaista
2 dl sokeria
100 g voita
100 g valkosuklaata
Voita ja korppujauhoa vuoan voiteluun
(Uuni 200c, aika uunissa 20min)

1. Sulata tumma suklaa ja voi kattilassa, jäähdytä
2. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi
3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
4. Voitele ja jauhota vuoka (irtopohja 20-24cm)
5. Sulata valkosuklaa vesihauteessa
6. Vatkaa sulanut tummasuklaa keltuaisiin
7. Nostele suklaa ja valkuaisvaahto keskenään ilmavasti sekaisin
8. Kaada puolet taikinasta kakkuvuokaan. Väliin valkosuklaata ohuena nauhana ristiin rastin.
Kaada päälle loppu taikina.
9. Paista 20 min. Jäähdytä ennen tarjoilua.

Pistaasi-suklaamousse
100g tummaa suklaata 70%
1/2 muna
1 keltuainen
1 valkuainen
1,5 dl kermaa
kourallinen kuorittuja paahdettuja, 
suolattuja pistaaseja
hippusen sokeria ja suolaa

1. Sulata suklaa vesihauteessa, anna jäähtyä
2. Vatkaa kerma vaahdoksi samoin valkuainen
3. Rouhi pistaasit ja lisää suolaa
4. Vatkaa suklaa ja 1/2 muna ja keltuainen sekaisin
5. Sekoita joukkoon valkuaisvaahto
6. Nostele joukkoon kermavaahto ja pistaasi
7. Maista ja mausta. Laita kylmään ja anna tekeytyä

Sitruuna-valkosuklaa mousse
Samat aineet kuin suklaa moussessa, mutta korvaa tummasuklaa valkoisella ja pistaasi 1 rkl sitruunan kuorta ja 2 rkl sitruunan mehua

Itse tein päinvastoin 5 ja 6:s kohdan. Eli sekoitin kerman joukkoon ja nostelin valkuaisvaahdon. Valkosuklaamousse oli paremman makuista, sääli että en ostanut kun kaksi sitruunaa joten kuorta tuli aivan liian vähän. Jäi sen takia aika hailakan makuiseksi. Pistaasi taas meni ihan tomuksi, joten maku hävisi mousseen, ensikerralla pitää muistaa säästää se rouheeksi :)

Josko ensiviikolla olisi uusi kamera, niin sais vähän "järkevämpiä" kuvia. Tosin vaatisi se ehkä vähän panostusta kuvausrekvisiittaankin...

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Mansikka-kiivi Pavlova

Pääsiäisen herkkuja kun etsin, pyörähdin Martha Stewardsin sivuille ja sieltä pääsiäisherkkuihin. Pavlovan muoto jo houkutteli testaamaan. Sääli että oma versioni ei niin kaunis ole kun alkuperäinen, mutta maukas! Korvasin passionin kiivillä, kun kaupassa oli niin raakoja passioneja ettei niitä voinut tarjoilla.

Marenkimuna:
6 isoa valkuaista, huoneen lämpöisenä
3,5 dl hienoa sokeria
hyppysellinen viinikiveä 
(korvasin leivinjauheella)
1 1/2 tl maissijauhoja
1/8 tl suolaa
1 tl shampanja etikkaa tai valkoviini etikkaa
1 1/2 puhdasta vanilja uutetta

Täyte:
1/2 vaniljatanko
200g ricotta juustoa 
(käytin itse mascarbonea)
1,2 dl sokeria
2 dl kermaa

Koristeeksi:
Mansikoita
Kiiviä

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Sekoita valkuaisten joukkoon viinikivi ja ala vatkaamaan marenkia. Sekoita sokeri osissa joukkoon, kun marenki on valmistumaan päin kaada joukkoon suola ja maissijauho. Kun marenki on valmista (pysyy kipossa ja vatkaimista jää huippuja marenkiin) kääntele joukkoon vanilja ja etikka.

Piirrä paperille noin 20x25 cm kokoinen kananmuna ja käännä paperi ympäri. Asettele leivinpaperi levyn päälle ja tasoita marenki munan muotoon. Paista uunissa 1,5h ja jätä sen jälkeen jäähtymään uuniin 2 tunniksi. Riko marenkimunan yläosa ja kaavi siustaa pois.

Vatkaa kerma. Sekoita toisessa kupissa ricotta juusto, sokeri ja vaniljatanko. Nostele kerma joukkoon. Täytä marenkimuna ja koristele marjoilla. Tarjoile heti.

Uskoisin, että viinikivi toimisi leivinjauhetta paremmin, mutta en sitä mistään tähän hätään löytänyt. Minun munani turposi noin kolminkertaiseksi alkuperäisestä koosta...

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen kunniaksi Porkkanakakkua!

Mahtava tekosyy tehdä maailman parhainta porkkanakakkua! Resepti on tuttu ja turvallinen Kristianin porkkanakakku. Tällä kertaa tein täytteen vielä harkitummin kun edellisellä kerralla. Sen verran löysäksi se viimeksi jäi. Nyt on rakenne ok, kun laitoin extra liivatteen ja keittelin sokeri-viini-munaseoksen kunnolla kasaan.

Koristeeksi tein sokerimassasta porkkanoita ja uusilla kukkaleikkureilla kukkia. En ottanut kotoa kaikkia leivontavarusteita mukaan, joten kukkien värit oli niitä mitä tuli Kärkkäiseltä vastaan :)




sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kahvikehrät

Leivontafoorumilla oli juttua kahvikehristä. En ollut moisista herkuista kuullutkaan, joten tottakai piti laittaa testauslistalle! Reseptissä oli Kotilieden ja Kermaruusun vinkkejä käytetty hyväksi.

Taikina:
150 g voita
6 dl jauhoja
2 rkl sokeria
2 munaa
1 tl suolaa
3/4 dl maitoa
50 g hiivaa

Täyte: 
100 g pehmeää voita
100 g tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

Nypi voi jauhoihin. Sulata hiiva kylmään maitoon. Kaada jauhojen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi Sekoita munavaahto jauhoihin ja vatkaa tasaiseksi. Lisää suola. Tee täyte. Sekoita aineet keskenään. Kauli taikina jauhoitetulla alustalla tasaiseksi, mieluusti suorakulmaisen muotoiseski. Levitä täyte taikinan päälle. Kääri rullalle ja leikkaa rullista noin 3cm paksuja viipaleita. Käännä viipaleet ja taputtele ne vuokiin. Jätä pullat vetäytymään ja kohoamaan noin tunniksi liinan alle. Voitele pullat ja laita raesokeria päälle koristeeksi.

Mahtavan makuisia! Kohoamista ei sovi vähentää tunnista, koska muuten pullista ei tuu lehteviä ja rapeita.