lauantai 7. huhtikuuta 2012

Mansikka-kiivi Pavlova

Pääsiäisen herkkuja kun etsin, pyörähdin Martha Stewardsin sivuille ja sieltä pääsiäisherkkuihin. Pavlovan muoto jo houkutteli testaamaan. Sääli että oma versioni ei niin kaunis ole kun alkuperäinen, mutta maukas! Korvasin passionin kiivillä, kun kaupassa oli niin raakoja passioneja ettei niitä voinut tarjoilla.

Marenkimuna:
6 isoa valkuaista, huoneen lämpöisenä
3,5 dl hienoa sokeria
hyppysellinen viinikiveä 
(korvasin leivinjauheella)
1 1/2 tl maissijauhoja
1/8 tl suolaa
1 tl shampanja etikkaa tai valkoviini etikkaa
1 1/2 puhdasta vanilja uutetta

Täyte:
1/2 vaniljatanko
200g ricotta juustoa 
(käytin itse mascarbonea)
1,2 dl sokeria
2 dl kermaa

Koristeeksi:
Mansikoita
Kiiviä

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Sekoita valkuaisten joukkoon viinikivi ja ala vatkaamaan marenkia. Sekoita sokeri osissa joukkoon, kun marenki on valmistumaan päin kaada joukkoon suola ja maissijauho. Kun marenki on valmista (pysyy kipossa ja vatkaimista jää huippuja marenkiin) kääntele joukkoon vanilja ja etikka.

Piirrä paperille noin 20x25 cm kokoinen kananmuna ja käännä paperi ympäri. Asettele leivinpaperi levyn päälle ja tasoita marenki munan muotoon. Paista uunissa 1,5h ja jätä sen jälkeen jäähtymään uuniin 2 tunniksi. Riko marenkimunan yläosa ja kaavi siustaa pois.

Vatkaa kerma. Sekoita toisessa kupissa ricotta juusto, sokeri ja vaniljatanko. Nostele kerma joukkoon. Täytä marenkimuna ja koristele marjoilla. Tarjoile heti.

Uskoisin, että viinikivi toimisi leivinjauhetta paremmin, mutta en sitä mistään tähän hätään löytänyt. Minun munani turposi noin kolminkertaiseksi alkuperäisestä koosta...

2 kommenttia:

  1. Onneksi olen just syönyt kiwin ja mansikoita, muuten olisin kyllä liitänyt teille :D

    WAU ! Kakkusi on hienosti onnistunut ! Ainoa virhe minkä teit on se, että vertaat sitä superammattilaisen kakkuun. Ei niin pitäisi tehdä. Sinun on kakkumaisempi.. 'inhimillisempi'....voikohan kakusta sanoa noin, mutta niin ajattelen kuitenkin :D

    VastaaPoista
  2. Oih, kyllä maistuisi! Ja ihan samaa mieltä nami-hiiren kanssa. Hieno kakku!

    VastaaPoista