Tunnisteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste muffinssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muffinssit. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. marraskuuta 2012

SLY21: Muffinssitestailua

Testailin SLY ystävän ohjetta ja aineksia mitä tuli marraskuun paketissa vastaan!

12 muffinssia:
150 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl maitoa
200 g wiener nougat raetta

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan yhdessä maidon kanssa. Lisää lopuksi wiener nougat rae. Kääntele taikinan joukkoon. Lusikoi vuokiin ja paista 225 asteessa 12-15 minuuttia.

Leikkaa leikkurilla reikä jäähtyneisiin muffinsseihin.

Täyte:
1 dl maitoa
pussi valkosuklaa-nougat moussea
wiener nougat raetta

Täytä muffinssit täytteellä. 

Kuorruta kaupan suklaakuorrutteella tai jollain omalla vaihtoehdolla!

Omat kommentit:
Muffinssit olivat mahtavia! Muffinsseista tuli kuohkeita ja paistuivat ihanan kohonneiksi! Leikkuri oli hauska kapistus! varmasti tulee käytettyä useimmin!

Kaupan valmis täyte ei täyttänyt odotuksia. En suosittele täytettä oikein mihinkään tilanteeseen. Se oli aika vahvan ja raskaan makuista suomalaiseen makuun. Tulee myös aika kalliiksi pursottaa monta muffinssia. ehkä vähän enemmän lämmittämällä olisi paremmin levittynyt, mutta 2-3 pakettia tarttisi 12 muffinssiin!

Kiitos reseptistä ja paketista salainen ystäväni!

Koristele nompareilla. (Mahtavia noi suklaanomparellit!)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kinuski-kahvi muffinsseja

Kotona pyydettiin jotain makeaa, joten ei auttanut kun etsiä jokin resepti kuppikakut kirjasta.

175 g Jauhoja
1 rkl Leivinjauhetta
175 g voita
175 g sokeria
2 tl tiivistekahvijauhetta
3 munaa
2 rkl maitoa

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Laita 12 reikäiseen muffinssipeltiin paperit.

Sihtaa jauhot ja leivinjauhe kuppiin. Laita joukkoon pehmeä voi, sokeri, munat ja kahvijauhe. Vatkaa sekaisin. Kaada joukkoon maito. Vatkaa tasaiseksi. Nostele taikinaa vuokiin, noin 2/3 osaa kupista. Paista 15-20 minuuttia. Nosta jäähtymään ritilälle.

Kuorrute:
100 g Philadelphia tuorejuustoa
0,5 dl Kinuskia
2-3 dl Tomusokeria

Vatkaa aineet sekaisin keskenään. Lisää tomusokeria tarpeen mukaan, että kuorrute on tarpeeksi jämäkkää.

Omat kommentit: Helppoja oli tehdä! Muffinssit kohoavat ihanasti. Kuorrute on lempparini, piti tehdä erilaisempi mutta aika loppui kesken. Mahtavaa, että sai tungettua nomparellin jämät koristeeksi. Sen verran on niitäkin kertynyt...


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Omenamuru muffinssit

Vaaleanpunaisen nomparellin innoittamana testailin omenamuffinssi reseptiä mihin tulee päälle muruseosta. Mahtavan makuisia!

Tein ohjeen 1,5 kertaisena, eli annoksesta tuli 14 isoa ja 24 pientä muffinssia.
 Ihania vuokia! pysyy ryhdissään ja väreissään!
 "Shotti" mini muffinsseja

Taikina:
205 g voita
3 dl sokeria
3 munaa
5 dl jauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa

Omenaseos:
3 omenaa
2 rkl fariini sokeria
2 tl kanelia

Muruseos:
150 g voita
1 dl sokeria
3 rkl jauhoja
3dl kaurahiutaleita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen. Sihtaa kuivat aineet yhteen. Kaada taikinaan kuivia aineita ja maitoa vuorotellen. Sekoita tasaiseksi. Jaa jokaiseen vuokaan taikinaa noin 2/3 osan verran.

Pilko omenat pieniksi palasiksi. Sekoita fariinisokerin ja kanelin kanssa yhteen. Painele omenia muffinssitakinaan.

Sekoita muruseoksen kaikki aineet yhteen. Voita kannattaa vähän lämmittää, jotta on helpompi sekoittaa. Ripottele muruseosta muffinssien päälle.

Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Omat kommentit: Ihania muffinsseja! Maistuu hyvälle ja oli mukava tehdä!

Angry Birds kinuskimuffinssit

Ja taas, mahtava näitä on kyllä tehdä! Kolmannet jo pienen ajan sisään :) Ensiviikollakin tiedossa...tosin kakun muodossa. Viime viikon muffinssit oli vähän kuivia, suklaamuffinssi on mun mielestä aika haastava saada edes meheväksi muutakun uunista otettuna tai lämmitettynä. Nämä ovat vieläkin 3 päivää tekemisen jälkeen mahtavan meheviä!

Kinuskimuffinssit:
110 g voita
120 g muscadove sokeria
120 g hienoa sokeria
2 munaa
245 g jauhoja
2 tl leivinjauhetta
75 ml kinuskikastiketta
50 ml maitoa/kermaa

Lämmitä uuni 180 asteeseen ja laita muffinssipellille 12 isoa vuokaa tai 24 pientä vuokaa. Murskaa muscadove sokeri tasaiseksi sokeriksi. Jos jää kokkareita, räjähtelee sokeripaakut uunissa ja tulee rumia muffinsseja. Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Sekoita munat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten. Sihtaa jauhot ja leivinjauhe yhteen ja kaada 1/3 osa jauhoja joukkoon. Vatkaa sekaisin. Sekoita joukkoon kinuski. Sekoita joukkoon 1/3 osa jauhoja ja vatkaa taas sekaisin. Laita joukkoon maito ja loput jauhoista. Vatkaa tasaiseksi.

Täytä muffinssivuoat vähän yli puolenvälin (tämä on sitten oikeasti tarkka juttu!) ja paista 180 asteessa noin 20-25 minuuttia. Testaa kypsyys tikulla. Anna jäähtyä vuoassa 10 minuuttia ja nosta sen jälkeen ritilälle. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa huoneen lämmössä

Omat kommentit: Muffinsseista tuli ihanan makuisia! Koristelut onnistuivat aika hyvin, punaisista tuli näteimpiä tähän asti tehdyistä. Pikkutipuja tein myös. eli minimuffinsseja ja sinisenä lintuna. Näistä ei valitettavasti ole kuvaa (kuvasin ilman muistikorttia....) ja tottakai siniset tiput olivat vielä supernättejä.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Angry birds suklaamuffinssit

Syyskuun teema on Angry Birds ja tässä oli ensimmäinen kolmesta tilauksesta. On kyllä näpertämistä. Näiden 20:nen tekemiseen meni 2,5 h. Eikä oikein mistään saa aikaa pihisteltyä pois. En voi tehdä muuta kun silmät etukäteen, muut jutut on helpompi muovata koristelutilanteessa.

Muffinssit on tehty suklaamuffinsseina. Reseptin alkuperä on Kinuskikissa.





 Tää possu saa vaan niin iloiselle mielelle! Mahtava possukka.

Taikina josta tulee noin 12 isoa muffinssia:
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl jauhoja
2 1/2 rkl kaakaojauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 1/5 dl kermaa/maitoa
1 levy suklaata (tummaa suklaata 
tässä tilanteessa)

Laita uuni lämpenemään 200-225 asteeseen. Rouhi suklaa palasiksi. Säästä muffinssien sisään suklaan palaset, jos tarjoat ne lämpimänä. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat yksitellen joukkoon. Sihtaa kuivat aineet yhteen ja kaada niitä maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Kääntele suklaarouhe joukkoon. Täytä muffinsikupit lähes täyteen. Paista 20 minuuttia uunissa. Jäähdytä vuoassa ja nosta sen jälkeen ritilälle.
Kuvaa muffinsseista ennen koristelua. Mahtavan näkösiä ja kohonneita!

perjantai 17. elokuuta 2012

Kinuskimuffinssi kokeiluja...

Syyskuussa on tulossa pieni muffinssien vääntöprojekti, joten pitänee vähän harjoitella maukkaan kinuskimuffinssin tekemistä! Lempparini banaani-kinuskimuffinssi kun tarvii tuorejuustokuorrutteen, että on täydellinen. Hakusessa on siis kinuskimuffinssi, joka maistuu sellaisenaan hyvältä!

Tämä kokeilu pääsi tämän hetken Top 1:ksi!

110g suolatonta voita, huoneenlämpöisenä
120g hienoa sokeria
120g muscadove sokeria
2 suurta kananmunaa
1/2 tl laadukasta vaniljauutetta
245g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
75 g kinuskikastiketta
50ml maitoa (tai kuohukermaa)

Lämmitä uuni 180 asteiseksi, annoksesta tulee 12 isoa muffinssia. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. (Alkuperäisessä ohjeessa pyydetään vatkaamaan valkoiseksi vaahdoksi. Kertokaa mulle, miten se onnistuu ruskean sokerin kanssa? )Vatkaa kananmunat yksitellen joukkoon. Lisää vaniljauute. Yhdistä jauhot erillisessä kulhossa. Lisää kolmasosa jauhoseoksesta voi-sokerivaahtoon ja sekoita. Kaada joukkoon kinuskikastike, vatkaa hyvin. Lisää 1/3 osa jauhoista ja vatkaa hyvin. Kaada seoksen joukkoon kuohukerma ja vatkaa hyvin. Lisää sitten loput jauhoista ja vatkaa kunnes taikina on kunnolla sekoittunut. Jaa taikina vuokiin ja paista noin 25 minuuttia, kunnes ovat kypsiä.

Omat kommentit:
Resepti on Ihanat kuppikakut kirjasta pienin muutoksin. Fariini loppui, kun testailin taas keitellä kinuskia itse ja poltin fariinisokerit pohjaan. Muscadove sokerilla tuli ihanan makuisia. Muffinssikupit kannattaa täyttää vähän yli puolen välin. Sitä enemmän, niin muffinssi kohoaa yli reunojen ja tulee rumia muffinsseja.

Muffinssien reunukseen tein värjättyä sokeria jota liimasin kiinni. Koristeet on muuten suklaamassaa ja sokerimassaa.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Angry Birds muffinssit

Nyt kuvaa vähän isommasta Angry Birds laumasta. Muffinssit menivät Joonan 7v synttäreille. Oltiin edellisenä iltana katsomassa Suomi - Venäjä matsia, ja sieltä saatiin vielä vinkit Hockey Birdin tekemiseen.

Isot ovat kinuskimuffinsseja (korjasin myös ohjeesta pienen mokan, jauhoja oli tupla määrä ohjeessa...) ja pienet vaniljamuffinsseja tuttifrutti ja Fazerin sininen -täytteellä. Tipujen posket vähän jo "hikoilee" kun en laittanut suurempaa eristettä väliin. 






tiistai 15. toukokuuta 2012

Angry Birds muffinsseja

Testailin viikonloppua varten Angry Birds muffinssien tekoa. Aikamoinen projekti tiedossa, kun kuuden angry birds muffinssin tekemiseen meni about tunti...

Pohjana on kinuskimuffinssit ja tein väliin sokerikreemin eristämään ja tasoittamaan pintaa.


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mansikkakuppikakut

Ohje on suoraan lainattu Leivonnaisia Herkkusuille -kirjasta, josta tuli uusi lempparikirjani. Mansikka ja keksimuru sopii mainiosti yhteen! Olen aika montaa erilaista muffinssi ja kuppikakkureseptiä testannut, mutta tämä nousi silti top 3 listalle! Maittavia tulee!
Kuvassa mukana mun uusi ihana vuokani Kokkipuodista.

Kuppikakku taikina:
120 g vehnäjauhoja
140 g sokeria
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40 g suolatonta voita 
1,2 dl täysmaitoa
0,5 tl vaniljauutetta
1 kananmuna
12 isoa mansikkaa palasina
5 digestive keksiä

Tuorejuustokuorrute:
300 g tomusokeria
125 g tuorejuustoa
50 g voita

Kuumenna uuni 170 asteiseksi. mittaa jauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja voi yhteen ja vatkaa hiljaisella teholla, kunnes seos on murumaist ja aineet yhdistyneet.

Kaada joukkoon maito ja vanilja-aromi ja vatkaa ainekset keskinopeudella sekaisin. Ota sekoittumattoma ainekset kaapimella kulhon reunoilta mukaan taikinaa. Lisää muna ja vatkaa hyvin muutaman minuutin ajan.

Jaa pilkotut mansikat 12 paperivuokaan ja lusikoi päälle taikinaa niin, että vuokiin jää 1/3 osa tyhjää. Paista kakkuja uunissa 20-25 minuuttia. Testaa kypsyyttä tikulla. Anna kuppikakkujen jäätyä hetki pellillä ja nosta sitten jäähtymään ritilälle.
 
Vatkaa huoneenlämpöinen voi, tuorejuusto ja tomusokeri sekaisin. Kuorruta muffinssit ja koristele keksimurulla.

Laitoin itse vähemmän tomusokeria, joten sen takia kuvissa kuorrutus näyttää tasaiselta.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Banaani-kinuski muffinssit

Resepti löytyi Maku lehden sivuilta. Erittäin hyvän makuisia ja helppo tehdä. Tein pienenä taikinana, kun meillä syöjiä ei montaa ole.


6 kpl muffinsseja  
1 banaani
1 3/4 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1 tl kanelia
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl öljyä
0,5 dl kinuskikastiketta

Kuorrute:
100 g tuorejuustoa
0,5 dl Kinuskia
0,25 dl tomusokeria

Soseuta banaani ja sekoita joukkoon jauhot, leivinjauhe, kaneli ja sooda. Lisää mukaan öljy, kinuskikastike ja sokeri. Sekoita sähkövatkaimella nopeasti sekaisin. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna muffinssien hetki viilentyä vuoassa ja nosta sen jälkeen viilehtymään ritilälle.

Tee kuorrutus. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa kinuskia tai sokeria.

Koristele muffinssit nomparelleilla.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Suklaamuffinsseja appelsiini cremellä

Uudenvuoden kunniaksi tein muutaman muffinssin mummolan reissua varten. Kuviakin tuli vähän enemmän, oppisi vielä ostamaan nätimpiä astioita tai jotain erilaisempaa ympärille. Ohje on Cupcakes and muffins -kirjasta.

Taikina:
175 g voita
50 g tummaa suklaata
120 g tomusokeria
75 g jauhoja
15 g tummaa kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
6 kananmunan valkuaista
1 tl vanilja-aromia
110 g mantelijauhoa

Lämmitä uuni 190 asteeseen. Voitele 12 reikäinen muffinipelti tai käytä muffinssivuokia. Sulata voi ja suklaa yhteen. Sihtaa tomusokeri, jauhot ja kaakao yhteen. Sekoita joukkoon mantelijauho ja suola. Sekoita valkuaisia vähäsen, että vaihtavat väriään valkoisemmaksi. Yhdistä kuiviin aineisiin ja laita välillä joukkoon suklaa-rasvaa ja vanilja-aromi. Sekoita tasaiseksi. Kaada vuokiin ja anna paistua noin 20 minuuttia. Jäähdytä vuoassa 5 minuuttia ja nosta sitten viilentymään ritilälle.

Creme:
75 g voita
150 g tomusokeria
25-30 ml appelsiinimehua

Sekoita ainekset yhteen ja vatkaa tasaiseksi cremeksi.

Muffinsseista pitäisi tulla mudcaken tapasia, mutta itsellä ne vähän "kärventyi" eli mutakakkumainen pehmeys oli vain haave. Maku oli uudenlainen, kun joukkoon tuli mantelijauhoja. Varmasti kokeilen uudemman kerran vähän pienemmällä paistoajalla!



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

KH: Donitsimuffinssit

Aamusella snookeria katsellessa lueskelin mitä uusia päivityksiä oli blogeihin tullut. Leipoi Leipoi blogissa oltiin tehty donitsimuffinsseja! Aivan mahtavan oloisia, pakkohan sitä oli testata kun vieraitakin oli tulossa!



Tein vähän pienemmällä ohjeella, tästä tuli 7 muffinssia. Tajusinkin juuri, että en sitten pienentänyt sooda/leivinjauhe määrää. Ihme kun maistuikin vähän hassulta osittain! Ohjeeseen ne nyt sitten pienensin, ettei muut seuraa perässä!

Taikina:
  • 80g voita
  • 100 g sokeria
  • 1 kananmunaa
  • 190g vehnäjauhoja
  • 1/4 rkl leivinjauhetta
  • 1/4 tl ruokasoodaa
  • hyppysellinen suolaa
  • 1 dl maitoa
Päälle:
  • 100g eli n. 1dl sokeria
  • 1 tl kanelia
Lammitä uuni 180 asteeseen. Kaasuhellalla kolmonen. Voitele muffinipellistä noin 7 syvennystä. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat yksitellen, hyvin välissä vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää puolet jauhoseoksesta ja maidosta taikinaan ja sekoita. Lisää lopuksi loput jauhot ja maidot. Täytä muffinssipellin kolot taikinalla ja paista 15 - 20 minuuttia.

Sekoita sokeri ja kaneli yhteen. Dippaa muffinssit kanelisokeri seoksella. Voi myö voisulalla voidella ja sitten kierritellä. Itse lisäisin vielä hillosilmän sisälle, mutta minulla ei hilloa kotona ollut. Ensikerralla sitten!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Marenki sitruunamuffinsseja

Näistä tuli lemppareita! Piti päästä testaamaan uutta silikonista ruusupeltiä, mutta itse pelti jäi kyllä kakkososaan tässä touhussa. Eihän sitä edes nää marengin alta :) Reseptin noukin Cupcakes & bakes kirjasta.
Taikina:
115 g sokeria
115 g voita
2 munaa
115 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 sitruunan raastettu kuori

Marenkiin:
2 valkuaista
115 g sokeria

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Taikinasta tulee noin 12 muffinssia. Itsellä meni 8 rei´än silikoninen ruusupelti täyteen. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sitruunankuori keskenään. Kaada osissa taikinaan. Vatkaa sekaisin. Jaa vuokiin ja paista noin 15 minuuttia.

Vatkaa munat kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahdon joukkoon muutamassa erässä sokeri. Laita marenki pursotuspussiin.

Pursota muffinssien päälle marenkia ja paista niitä grillivastuksen alla muutama minuutti. Kannattaa vahtia kokoajan tapahtumia uunin ikkunasta, marenki palaa äkkiä! Muistathan että leivinpaperi ei kestä yli 250 asteen kuumuutta!

Koristele fiiliksen mukaan.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Tuplasuklaamuffinssit

Tämän reseptin bongasin kun tutustuin Namin Pajan blogiin. Omat muffinssini muuttuivat lähinnä leivonnaisiksi, kun jättimuffinssivuoat eivät pysyneet kasassa ilman peltiä. Olisi pitänyt laittaa tuplapaperit :( Tosin epäonnesta onneksi, näteiksi muuttuivat :)


Taikina:
200 g voita
50g taloussuklaata
2 dl sokeria
3 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
100g valkosuklaata
100g tummasuklaata

Sulata voi kattilassa ja lisää sinne 50 grammaa taloussuklaata. Anna suklaan sulaa voihin. Itse tein tämän mikron avustuksella. Sekoita keskenään jauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää munasokeri vaahtoon sihvilöitynä jauhot ja maito vuorotellen. Lisää voi-suklaa seos ja sekoita tasaiseksi. Lisää murustettu suklaa. Annostele isoihin vuokiin ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Tästä taikinasta tuli brunon seepravuoilla 8 isoa. Veikkaisin noin muffinssipellillistä pienempiä.

Täyte:
100g voita
noin 200g tomusokeria
1-2 rkl kaakaojauhoa
50g sulatettua taloussuklaata
liraus maitoa

Tämä meni ihan summissa, pehmeän voin ja tomusokerin sekoitin keskenään. Laitoin suklaan joukkoon ja täydensin makua kaakaojauholla. Laitoin myös lorauksen maitoa, kun tuntui menevän liian tönköksi.

Leikkaa paistetuista muffinsseista kohonnut osa pois. Jaa leikattu osa kahtia.  Pursota täytettä väliin ja laita leikatut osat siiviksi. Toisessa kuvassa pursotin täytettä tasaiseksi leikatulle muffinssille ja laitoin suklaasikarit koristeeksi.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Omena-vaahterasiirappi muffinssit

Tästä muffinssipohjasta taisi tulla uusi suosikki! Ihanan kohonneita ja ruskeita! Laitan huomenna kuvia koristelluista muffinsseista.

375 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
3 rkl sokeria (laitoin itse fariinia osan)
155 g voita
3 rkl hunajaa
2 munaa
1 dl vaahterasiirappia
loraus maitoa
2 vihreää omenaa

Laita paistinpannulle 0,5 dl vaahterasiirappia ja raasta siihen omenat. Anna kiehua pienellä lämmöllä ja siirrä syrjään kun osa kosteudesta on haihtunut pois ja omenaraaste on ruskistunut. Siivilöi jauhot, leivinjauhot, kaneli ja sokeri suureen kulhoon. Sulata voi ja hunaja pienessä kulhossa. Sekoita ne jauhojen kanssa. Vatkaa munat ja vaahterasiirappi erillisessä astiassa kevyesti. Sekoita se jauho-voi massaan. Lisää omena-vaahterasiirappi seos taikinaan. Lisää tarpeen mukaan maitoa joukkoon, jotta taikina tuntuu muffinssitaikinalta. Tarkista maku ja lisää tarpeen tullen kanelia tai vaahterasiirappia.

Omassa taikinassa laitoin noin 1,25 dl vaahterasiirappia ja maistiaisten jälkeen tuntuu siltä, että vähän olisi voinut lisätä lisää.

Paista muffinssit 200 asteessa noin 20 minuuttia. Taikinasta tuli 18 isoa muffinssia.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Kinuskimuffinssit

Nämä taitavat olla top 3. muffinsseista, mitä olen tehnyt. Niin onnistuneita ja vielä joka kerta tuntuu tulevan juuri oikean makuisia. Harvoin osaan tehdä täysin saman makuisia muffinsseja, kun kiireessä jää mittojen käyttö vähän vähemmälle...

Ohjeen olen ottanut Ihanat Kuppikakut -kirjasta.
110g suolatonta voita, huoneenlämpöisenä
120g vaaleaa fariinisokeria (en tiedä mitä se on, joten käytin hienoa sokeria)
120g tummaa ruskeaa sokeria (käytin fariinisokeria)
2 suurta kananmunaa
1/2 tl laadukasta vaniljauutetta
245g siivilötyjä vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
75 g valmista kinuskikastiketta (tehtyä tai kaupan, itse käytin kaupan)
50ml kuohukermaa

Uuni 180 asteiseksi, annoksesta tulee 12 isoa muffinssia. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen  ja vatkaa jokaisessa lisäyksessä kananmuna hyvin taikinaan ennen uuden lisäämistä. Lisää vaniljauute. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe erillisessä kulhossa. Lisää kolmasosa jauhoseoksesta voi-sokerivaahtoon ja sekoita. Kaada joukkoon kinuskikastike, vatkaa hyvin. Lisää 1/3 osa jauhoista ja vatkaa hyvin. Kaada seoksen joukkoon kuohukerma ja vatkaa hyvin. Lisää sitten loput jauhoista ja vatkaa kunnes taikina on kunnolla sekoittunut.

Jaa taikina vuokiin ja paista noin 25 minuuttia, kunnes ovat kypsiä. Anna kuppikakkujen jäähtyä pellissä noin 10 minuuttia ja siirrä sitten ne ritilälle odottamaan kuorrutusta.

Kuorrutus:
60g suolatonta voita, huoneenlämpöisenä
6rkl kermaa
220g fariinisokeria
240g siivilöityä tomusokeria
1/2 tl laadukasta vaniljauutetta
kuohukermaa tarpeen mukaan notkistamaan.

Tein itse tästä puolikkaan annoksen, koska tämä on aivan ällömakeaa ja muffinssit ovat sitä myös.

Mittaa voi, fariinisokeri ja kerma paksupohjaiseen kattilaan kuumalle liedelle ja hämmennä, kunnes ainekset sekoittuvat. Kuumenna seos kiehuvaksi jatkuvasti hämmentäen, anna kiehua noin minuutti.
Ota kattila liedeltä ja hämmennä joukkoon puolet tomusokerista. Anna seoksen jäähtyä hetken aikaa. Sekoita lopuksi tomusokerin loput sekä vaniljauute ja hämmennä, kunnes seos sakenee haluttuun pisteeseen.
Muista sihvilöidä tomusokerit joukkoon! Muuten on klimppistä.
Käytä kuorrute välittömästi, pidin itse sitä levyllä pienessä lämmössä jotta sain sen paremmin muffinssien päälle. Koristele daim-murusilla.

Vielä kuva yksittäisestä muffinssista: