perjantai 10. kesäkuuta 2011

Täytekakku koivunkoristeella

Tämän kakun ideat keräsin muutaman blogin avulla. Idea sai alkunsa Kinuskikissan Fudge kuorrutteesta.
Kuorrutteen jälkeen mietin, mitä laitan kakun sisään. Ajattelin kerrankin pysyä ihan yksinkertaisessa ja laitoin perinteisen sokerikakkupohjan täytteeksi Pullahiiren Mansikkamoussen. Kuvio kakun päälle ideoitui juuri auenneista koivunlehdistä.


 Fudgen tekeminen kakun pinnalle oli jännittävä testi. Hetken fudgeja keittäessä mietin jo, saanko niitä edes irti kattilasta. No kattilasta irtosi ja vielä yön jääkaapissa olon jälkeen näytti ihan hyvältä. Kun aloin päällystä työstämään pienen lämmittelyn jälkeen fudge alkoi venymään. Jännäksi homman teki, miten saan sen kakun päälle? No en ainakaan niin nätisti mitä kinuskikissan versiossa. Lopputulos oli, että vein fudge päällisen silikonisella leivonta-alustalla kakun päälle ja tökin sen veitsellä kakun pintaan. Kakku sai kivan "käpykakkumaisen" olomuodon. Tiedä sitten, miten sen saisi siloiteltua nätiksi. Olisikohan irronnut, jos silikonisen leivonta-alustan päälle olisi laittanut ison kasan tomusokeria?
Koivunlehdet tein vuorokautta aiemmin. Koivunlehdet viimeistelin vihreällä tomuvärillä. Lehdistä olenkin ylpeä! Koivu itsessään oli vain nopeasti kasaan kyhätty. Liian paljon tekemistä, jos leipoo kakun ja ison osan koristeista samana päivänä. Ei vain kertakaikkiaan jaksa tehdä tarpeeksi tarkkaa työtä. Tästä opimme, että jaan kakkuprojektin eri vaiheet usealle eri päivälle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti