torstai 29. maaliskuuta 2012

Iloista kesäloman alkua HIFK!

Playoff-sarja alkoi mitä parhaimmin asetelmin. Stadin herruudesta taisteltiin 4 ottelun verran. Jokerit suvereenisti jatkoon! Sen kunniaksi piti tehdä rantapallo Jokeri-värein. Hauskaa kesälomaa arvon paikallisvastustaja!! STADI KUULUU MEILLE!!


Tämä lähti duuniin mukaan
Tämä "julli" kaverille.
Ja tätä maistelemme kotona!

Kakkutaikina on mitoitettu 3 erikoikoiseen rantapalloon. Laitan iltasella kuvat muistakin rantapalloista. Kakkupohja riittääisi myös esimerkiksi masukakkuun.

Sokerikakkupohja
10 L-kokoista munaa
400 g sokeria
200 g jauhoja
100 g perunajauhoja

Asettele 27x35 cm kokoinen suorakulmion muotoinen reunusvuokra pellille. Voitele reunusvuoan reunoilta. Vatkaa huoneenlämpöiset munat sokerin kanssa ilmavaksi vaahdoksi. Sihvilöi jauhot joukkoon muutamassa osassa ja kääntele ne massaan varovasti. Paista kakkupohjaa 170 asteessa noin tunti. Testaa kypsyyttä tikulla. Anna jäähtyä hetken vuoassa ja irrota sen jälkeen reunus ympäriltä. Anna jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista.

Paina pyöreestä vuoasta ääriviivat kakkupohjaan. Leikkaa irti ja leikkaa pohja vielä kolmeen osaan.

Mangomousse:
1 tlk mangoa
5 dl kermaa
5 liivatetta
0,5 dl vettä
tomusokeria oman maun mukaan
vaniljasokeria oman maun mukaan 

Mansikkamousse:
400 g mansikoita
5 dl kermaa
5 liivatetta
0,5 dl vettä
tomusokeria oman maun mukaan
vaniljasokeria oman maun mukaan

Laita liivatteet likoamaan. Soseuta hedelmä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Mausta tomusokerilla ja halutessa vaniljasokerilla. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois Liota liivatteet kiehuvaan veteen. Kaada liivate hedelmäsoseeseen nauhana kokoajan sekoittaen. Kääntele hedelmäsose kermaan ja laita mousse tekeytymään jääkaappiin. Mieluusti noin tunnin verran.

Kostutus: 
Mangomehu

Vuoraa pyöreä kulho kelmulla.. Kostuta ensimmäinen osa kakkupohjasta ja paina se kulhon pohjalle. Kostuta tarvittaessa lisää. Kaada mangomoussea kulhoon, niin että sitä on kakkupohjan reunoille asti. Kostuta toinen kakkupohja ja paina se kulhoon. Levitä mansikkamoussea päälle ja laita pohjaksi kostutettu kakkupohja. Peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin noin neljäksi tunniksi. Mieluusti jopa yön yli.

Sokerikreemi:
250 g huoneenlämpöistä voita
2,5 dl tomusokeria
3 rkl maitoa
6 tl vaniljasokeria

Vatkaa voin rakenne sekaisin. Sekoita tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon. Kaada maitoa niin, että kreemi notkistuu.

Kumoa hyytynyt kakku tarjoilualustalle. Laita tarvittaessa kakun reunan alle leivinpaperia, jotta saat pidettyä tarjoilualustan nättinä. Levitä sokerikreemiä hyytyneen kakun päälle. Laita jääkaappiin odottamaan sokerimassan levitystä.

Mittaa kakun halkaisija ja jaa se kuudella, näin saat yhden palasen alareunan mitan. Mittaa kakun korkeus niin saat kolmion korkeuden tietää. Tee leivinpaperista sapluuna näiden tietojen pohjalta, joka on kolmion muotoinen.

Kauli massasta kolme keltaista ja kolme punaista kolmiota. Kolmiot eivät suoriltaan asetu kakun päälle, joten niitä pitää leikellä vielä kakun päälläkin. Tasota valmis koristelu lastalla ja pyyhi mahdolliset kakkujämät pois. Leikkaa kakun keskelle pieni ympyrä ja aseta se kakun keskelle.

Vedä varovasti leivinpaperit kakun alta pois, tai vaihtoehtoisesti leikkaa ne näkymättömiin. Murusta keksiä rantahiekaksi ja maistele!

Mousset olivat maultaan onnistuneita! Mansikkamousse olisi tarvinnut yhden liivatteen lisää, mutta tietääpä ensikerralla! Mangomousse oli sentäs nätin näköinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti