maanantai 31. lokakuuta 2011

Key lime pie

Pitihän tätäki klassista piirakkaa testata! Mietin seuraavalle SLY kierrokselle ohjeita, ja tapanani on testata ohjeet jos ohje ei ole tuttu. Tätä en olekkaan ennen testannut, ja hyvää tuli! Ohje tuli otettua noin neljästä eri reseptistä. Googlasin vain "key lime pie" ja suomenkieliset sivut.

Alkuperäiseen kaiketi käytetään mielummin kermaa koristeena, mutta tein itse marengin kun ohjeessa jää 4 valkuaista yli.

Pohja:
noin 180g digestiveä
noin 80g voita sulatettuna

Murusta keksit kaulimen avulla pieneksi silpuksi. Sekoita sulatettuun voihin ja kaada vuokaan.
Paista pohjaa uunissa alimmalla tasolla 150 asteessa noin 15 minuuttia. 

Taikina:
4 keltuaista
4-5 limen mehua
1 rkl limen kuorta
1 prk kondensoitua maitoa

Sekoita täyte tasaiseksi massaksi. 1 rkl limen kuorta on noin 4 limen raastettu kuori.
Kaada täyte paistuneen pohjan päälle ja laita uuniin noin 20 minuutiksi. Heiluta vuokaa, jos massa on hyytynyt on se kypäs.

Marenki:
4 valkuaista
0,5 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita sokeria vähän kerrallaan vaahtoon.

Tasota marenki piiraka päälle ja tee kuvioita. Paista sen aikaa uunissa, että se on nätin ruskea.
Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua. Vähän hailakkanakin maistui mahtavalle! En malta odottaa huomiseen, miltä se silloin maistuu!

Milloinhan sitä oppisi ottamaa kuvat muualla, kuin uunin päällä. Aina valottuu miten sattuu :) Noh, kokonaisuus jotenkin näkyy.

3 kommenttia:

  1. Heipähei! Voitit omena-arvonnassani! Onnea!
    laittaisitko minulle sähköpostia niin saan osoitteesi paketin lähetystä varten :) T. laura Sokerihiiren koti- blogista

    VastaaPoista
  2. Nam mitä herkkua :-) Saispa ottaa tosta palan aamukahvin kanssa!

    VastaaPoista